Kanelikahvi

Minulla on riippuvuus… tai siis, tietenkin niitä on enemmän kuin yksi, mutta nyt puhutaan kanelikahvista. En kylläkään ymmärrä, miksi puran täällä vapaaehtoisesti sydäntäni, sillä en missään nimessä halua päästä eroon tästä riippuvuudesta – enkä sen puolen niistä muistakaan. No mutta... jälleen kerran jouduimme noidankehään, joka saa sinut ihmettelemään miksi hitossa tällä yhdellä ihmisellä yleensä on ruokablogi... joka kaiken lisäksi alkaa yhä enemmän muistuttaa juomablogia…

Hei haloo, sieltä blogin ylälaidasta löytyy (useimmiten) kauniin kuvan lisäksi myös blogin nimi! Tosin minun sivuillani nimi on kirjoitettuna niin harmaalla, että jos olet likinäköinen, sinulla on harmaa- tai viherkaihi tai olet muuten vain tonttu, saattaa se jäädä huomaamatta. Mutta minäpä autan sinua. Siellä lukee Kokki liemessä, ja tuon nimen pitäisi selventää sinulle, miksi minulla on ruokablogi, joka toisinaan muistuttaa juomablogia. No niin, sana kokki on tietenkin kaikille tuttu, onhan se nykyään menevien ja julkisuuden parrasvaloissa paistattelevien, rahaa kuin marisätkää käärivien miesten ja naisten muotiammatti. Itse käytän blogissani itsepäisesti samaa termiä, vaikka julkisuudesta eikä rahasta ole tietoakaan. Se tuo nimittäin mieleen kaikenlaisia mukavia  assosiaatioita. Ajatellaanpa esimerkiksi sanan englanninkielistä käännöstä, joka saattaa viedä mielikuvat jopa suuriin löytöretkiinkin, vaikka Jamesille nyt kävikin hieman huonosti ja hän joutui lopulta ihmissyöjäkeittäjän pataan. 

Sana liemi on puolestaan siitä vekkuli termi, että se voi tarkoittaa melkein mitä tahansa. Minun blogini nimessä se ei kylläkään viittaa hienoihin, sileisiin ranskalaisen keittiön saavutuksiin, sillä minun keittiössäni ei ainakaan ruoka ole sileää, vaikka se kuinka tarjoiltaisiin posliinilla. No niin, jos edustat sitä hieman älykkäämpää lukijakuntaa ehditkin jo asioiden edelle, ja tajusit mistä on kysymys: iloliemestä tietenkin! Sillä ruoka ja juoma (enkä tarkoita tässä maitoa, enkä varsinkaan piimää) ovat tärkeimmistä nautinnoistamme toisella ja kolmannella sijalla. Ja juuri tästä syystä olenkin sitä mieltä, että kaikista kokkiohjelmista – jo taivaallisten viinitarhojen ääreen siirtyneen – Keith Floydin Kauhamatkaaja on ollut kaikkien aikojen paras sarja. Onneksi hänen hommanaan ei ollut havainnollistaa sitä elämän tärkeintä nautintoa, mutta ruokaa ja varsinkin hyvää juomaa hän osasi ylistää verrattomalla tavalla. Eikä tuo tietenkään mikään ihme olekaan, sillä britit eivät tunnetusti ole koskaan sylkeneet lasiin, eivätkä pulloon. Ja niinpä kysymyksestä Kuulepas kelpo kaveri, haluat varmaankin lämmintä maitoa vodkaasi, etkö haluakin? on tietenkin syntynyt juoma nimeltä Kuuma ryssä. Mitä? Olet kuullut vain Valkoisesta ryssästä?! No salli minun siinä tapauksessa valaista sinulle, etteivät ne suinkaan ole kaikki valkoisia, eivät lähimainkaan. Mutta kuumia ne kyllä ovat! Ja mustat ryssät ovat tietenkin oma lukunsa, vaikka edustavatkin siellä vähemmistöä.

Tuo hieman epätodellinen mielentila, josta nyt puhumme, kohottaa luovuuden kokatessa kertakaikkisen uusiin sfääreihin. Eikä siis ihme, että on syntynyt sellainen sana kuin iloliemi. Toisaalta, kuten monet meistä tietävät, myös joutua liemeen saattaa silloin tällöin tuntua hyvinkin todelliselta – varsinkin jos on päätynyt hämmentelemään soppaa vieraaseen keittiöön.

Ai niin, se kanelikahvi…

Iso mukillinen kahvia, siihen riittävästi maitoa, yksi stevia ja päälle roiskitaan runsaasti sokeri-kanelisekoitusta (fifty-fifty), jonka olet tietenkin jo aikaisemmin tehnyt erilliseen astiaan (HUOM! ehdottomasti ceyloninkanelia, jos käytät enemmän!). Ja tiedätkö mikä tässä kahvissa on parasta? No se niljakkaanpehmeä makeahko mömmö, jonka saat viimeiseksi kaivaa mukin pohjalta. Muistutan sinua tässä saman tien, että yök (viitaten kanssaihmisen makumieltymyksiin) on erittäin epäkohtelias ja etenkin sivistymätön ilmaisu.

Ihmettelet varmaankin nyt, että mihinkäs se iloliemi jäi? Höh, miksi sinä minua oikein kuvittelet! Minä juon tätä aina kolme mukillista – aamulla! Mutta tarkemmin ajatellen… jos olet oikein britti saattaisi siihen kyllä lämmin maitokin sopia. Ja jos olet tosiryssä… no niin no, siinä tapauksessa vodka kuuluu ilman muuta juoman peruselementteihin.

Ja lopuksi, kysymykseesi Miksi tällä ihmisellä yleensäkin on ruokablogi? en kerta kaikkiaan osaa antaa minkäänlaista vastausta.

Tsaarinkahvi

Kyseinen juoma on bongattu eräästä ravintolasta tosi kauan sitten. Nimen alkuperää en tullut silloin kysyneeksi, mutta tokkopa baarimikko olisi sitä tiennytkään. 

Tsaari, tataarit, kahvi, kawa, vodka, hurja soturirohkeus, Iivana, Nikolai, Suomen suuriruhtinaskunta, Mannerheim... Mitä kaikkea ihmeellistä juoman nimen taakse saattaakaan kätkeytyä? Tataarit ovat tehneet kahvia (kawa) ja teetä tunnetuksi eri puolilla itäistä pallonpuoliskoa. Vodkaan he tuskin edes koskivat. Iivana Julma on puolestaan tunnettu raakuudestaan ja vainoharhaisuudestaan, eikä minulla ole epäilystäkään siitä etteikö hän olisi koskenut vodkalasiin aivan mielellään. Nikolai II joi varmasti kahvia, ja ehkä hän uudistusmielisenä henkilönä oli juuri se, joka tämän juoman kehitti - jollei se sitten ollut joku baarimikko, jonkin seurahuoneen tunkkaisen baaritiskin takana, keskiviikkoillan hiljaisina tunteina... 

No, jos se oli Nikolai II, niin voin vain kuvitella mikä hänen viimeisin toiveensa oli silloin kun hän odotti perheineen kolhon kellarin uumenissa Leninin ja Trotskin teloitustuomion täytäntöönpanoa: voisitteko ystävällisesti toimittaa minulle vodkaa, sokeria, vahvaa kahvia, maitoa ja munia?


VALMISTA NÄIN:

• Keitä vahva isohko kahviannos murukahvista ja tilkasta maitoa.
• Vispaa munankeltuainen ja lisää siihen n. 3 rkl sokeria.
• Lisää munaseokseen 5 cl vodkaa
• Sekoita munaseos kahviin

Kahvi-maitoseosta voi luonnollisesti säätää hieman omien makumieltymysten mukaan, minä laitan punaista maitoa noin neljänneksen (tai tosiasiassa hieman enemmän) ja kahvia kolme neljännestä. Tärkeintä on kuitenkin se ettet kuumenna maitoa vaan lisäät sen kahviin kylmänä. Näin se jäähdyttää juomaa riittävästi, jotta munaseos sekoittuu siihen tasaisesti, eikä kokkeiloidu. 

Ja kyllä, minäkin nyrpistän tavallisesti nenääni pikakahville, mutta pidän kuitenkin purkin mahdollisimman laadukasta (?;) murukahvia kaapissa ihan vain tätä juomaa varten. Siinä nimittäin pikakahvi todella pääsee oikeuksiinsa!

Sopii jälkiruuaksi aikuiseen makuun, ja silloin kun sormia ja sisuskaluja paleltaa.

Maailman lyhin ruokablogipäivitys

Sivele Sourcream&Onion-maissilastun päälle appelsiinituorejuustoa ja syö se!

Siinä se oli.

Paitsi että tuli vuodenajasta mieleen: maistuu varmasti sekä kädettömille (auta syömisessä), päättömille (älä kysy multa!), terävähampaisille (silloin kun ei ole verta tarjolla) ja varsinkin vasta haudasta nousseille, joilla on taatusti aivan sairas nälkä; sekä itsellesi sitten kun bileet on ohi ja istut zombiena kaiken sekasotkun keskellä viimeinen viinilasillinen kädessäsi.

Ai samperi, siinä menikin sitten se lyhimmän blogipäivityksen titteli! Mikä ihme siinä on kun ei saa sanallisen arkkunsa kantta suljettua koskaan ajoissa...?

Arrabbiatakanaa ja mozzarella-tomaatti-basilikaraviolia

Aina välillä minuun iskee tulisen himo keskellä kirkasta arkipäivää. Ja silloin yksi (niistä monista;) keinoista on laittaa päivälliseksi arrabbiatakanaa ravioleitten kera. Nopeutensa puolesta tämä kuuluu selvästi "arjen pelastajiin", vaikka se nyt vähän hintavampi onkin muihin arkiruokiin verrattuna.

Nythän tutkijat ovat tulleet siihen tulokseen, että mausteet ja tulinen ruoka ovat terveellisiä. Ja siitä löytyy tutkimustuloksia esimerkiksi tästä Daily Mailin artikkelista, ja tarkempaa tietoa kiehtovista chileistä Suomen chiliyhdistyksen sivuilta. Laitoin lehtiartikkelin tuohon linkkinä siksi että kaikki mikä terveelliseksi tai meille hyväksi väitetään, ei - kuten tiedämme - tietenkään ole sitä. Tulisen ruuan terveellisyyteen minä henkilökohtaisesti kuitenkin uskon, siitäkin huolimatta että elintarviketeollisuuden kommervenkit ovat joskus yhtä hämmentäviä kuin kosmetiikkateollisuudenkin. Olen usein miettinyt, miten ne kaikenmaailman Q10:net ja vanhenemista estävät eri aineet (valitettavasti vain ihon;) sekä kohottavat entsyymit ynnä muut muka oikeasti ovat parempia ja ihoa tervehdyttävämpiä kuin esimerkiksi Tummelin sisältö. Mutta toisin kuin näiden ihmeaineiden syvältä vaikuttavat ainesosat (jotka jäävät uskon varaan), käy tuo tutkijoiden todistelu tulisesta ruuasta jotenkin ainakin minun järkeeni.

Niin että tässäpä nopea reseptini, jos sinua joskus vaivaa sama ongelma jopa keskellä viikkoa. Otan tähän aina automaattisesti PIRKKA-raviolia ja samanmerkkistä arrabbiatapestoa, niin että olen varmaankin jostain PIRKKA lehdestä tämän joskus poiminut - vaikka se onkin matkan varrella saattanut hieman muuttua. 


AINEKSET (3-4:lle)

250 g     PIRKKA Mozzarella-tomaatti-basilikaravioleja
600 g    kananpojan fileesuikaleita (jos löydät hunaja-inkiväärimarinadilla niin sopii tähän kuin nenä päähän)
1            sipuli
n. 3 rkl PIRKKA Arrabbiata pestoa
1            punainen paprika (pieni)
1            keltainen paprika (pieni)
              suolaa
              mustapippuria
              raastettua parmesaania
              tuoretta basilikaa

• Kuullota silputtu sipuli öljyssä ja laita sivuun odottamaan.

• Ruskista kanasuikaleet ja lisää niiden joukkoon kuullotettu sipuli sekä arrabiatapesto, sekä lisäksi suolaa ja pippuria maun mukaan.

• Anna muhia hetki ja lisää pannulle kuutioidut paprikat.

• Jätä seos tekeytymään keskilämmölle ja keitä ravioleja runsaassa vedessä 3-4 minuuttia.

• Valuta vesi ravioleista ja sotke ne kana-pestoseoksen kanssa sekaisin.

• Ja lopuksi annoksen päälle vielä paremsaaniraastetta ja silputtua basilikaa.

Ja johan irtos - ainakin siihen saakka kunnes se taas iskee...

Poropizza ja Berlusconin vapaapäivä

Poro, pizza, Berlusconi, mitä yhteistä näillä kaikilla on? Ja aivan oikein, se tunnettu pizzaketju. Muuta yhteistä niillä ei sitten olekaan, sillä poro on yllättävän älykäs eläin ja pizza on Italian lahja maailmalle.

Jälleen kerran kohu-uutisia tuosta entisestä pääministeristä katsellessani toinen puoli aivoista suunnitteli samalla päivän ruokaa - sillä häneen liittyvät tapahtumat on jo niin moneen kertaan toistettu, ettei niiden pohtimiseen tällaisella tavallisellakaan tallukalla tarvita kuin puolet aivoista. Kumpi puolisko se oli, en osaa sanoa, sillä myös ruokaa samanaikaisesti miettiessä aivokapasiteettini oli jo täydellisesti käytössä, ja kyseisen asian pohtiminen olisi jo ollut liikaa.

Reseptit kulkivat silmieni editse filmin lailla, ja aina välillä niiden lomasta vilkutti Berlusconi. Koko mies alkoi siinä vaiheessa ärsyttää, ja mietinkin miksi ne eivät millään voisi antaa hänelle jo muutamia vapaapäiviä, ettei mokoma aina uutisissa koheltaisi. Eihän hän voi oikeasti enää tuossa iässä jaksaa, ehtiä ja pystyä laittamaan lusikkaansa joka soppaan! Vaan kun voi, ja niin hän on sitten mukana tämän kertaisessa ruuassammekin, halusimme tai emme. Ilman häntä ei nimittäin tämä pizzaidea olisi kenties lainkaan syntynyt, se kai on hänen edukseen sanottava. Joten on hän sentään jotain hyvääkin saanut aikaiseksi. Hänen tulisikin, asioiden läpijyräämisen sijasta keskittyä ilmiöön nimeltä perhosefekti. Sillä voisi olla paljon kauaskantoisemmat vaikutukset kuin hänen nykyisellä tyylillään. Ajattele nyt kuinka paljon hän on vaikuttanut tuohon Italian ykköslahjaan maailmalle. Kokonainen pizzaketju on nimennyt pizzan hänen mukaansa ja aivan kuin se ei riittäisi, on tämä yksi perheenäiti kehitellyt oman pizzareseptin, joka kolmen lapsen kautta leviää heidän kotikeittiöihinsä ja sieltä edelleen eteenpäin. Meidän on siis oltava kiitollisia: vain siksi, että hän päätti pyörähtää täällä pohjoisen perukoilla, on Berlusconi-pizza tullut jäädäkseen, ja sehän tietenkin tarjotaan porolla, ei aivoilla, vaikka - niin kuin jo mainitsin - poro on älykäs eläin.


PIZZATAIKINA (kahdelle pizzalle)

2 dl       vettä
2/3 pkt hiivaa 
3 dl       vehnäjauhoja
2 1/2 dl ruisjauhoja
1 tl        suolaa
30 g       voita (sulatettuna)
1/2 dl    oliiviöljyä (tai rypsiöljyä)
4 rkl     tuoretta timjami- ja oreganosilppua

• Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja liota siihen hiiva.

• Lisää veteen keskenään sekoitetut ruis-ja vehnäjauhot (jotka on maustettu suolalla ja yrttisilpulla) sekä samoin keskenään sekoitetut voi ja oliiviöljy. (Koska olen laiska, teen tämän molempia vuorotellen samalla kun yleiskone tekee hommia alhaisella nopeudella. Sitten jätän taikinan pyörimään, kunnes se irtoaa kulhon reunoista.)

• Jos taikina jää liian löysäksi, lisää pikku loraus öljyä ja vehnäjauhoja, n. 1/4-1/2 desiä.

• Lopuksi vaivaa taikinaa hieman ja jätä se sitten kohoamaan liinan alle vedottomaan paikkaan. 

Taikinan kohotessa ehdit tehdä tomaattikastikkeen ja valmistella muut ainekset.


NOPEA TOMAATTIKASTIKE PASTALLE JA PIZZALLE

1/2 dl  oliiviöljyä 
2 tl      roseepippuria
3          valkosipulinkynttä silputtuna
ripaus suolaa
4 dl     tomaattimurskaa (esim. valkosipulin tai yrtin makuisena)
muutama hippunen mustapippuria
1/2       sitruunan mehu

• Kuumenna öljy pannussa ja heitä sekaan valkosipuli. 

• Freesaa hetki ja lisää sitten roseepippuri ja suola, sekä mustapippuria maun mukaan. 

• Anna makujen tekeytyä ja lisää seokseen tomaattimurska. 

• Anna purpatella muutama minuutti ja mausta lopuksi vielä sitruunamehulla. Poista levyltä ja anna jäähtyä.

TÄYTTEET (per pizza)

3-4 rkl     piparjuuritahnaa
runsaasti tomaattikastiketta
60-70 g   poron kylmäsavurouhetta
n. 150 g    kantarelleja ja mustatorvisieniä (tai pelkästään toista)
1                sipuli
3                valkosipulin kynttä
5-6            siivunpuolikasta poron kylmäsavupaistileikkeleistä
                 (jalopeñoa)
n. 100g     juustoraastetta (laitan mustaleimaa jonkun muun, esim. pizzajuustoraasteen sekaan)
                 suolaa
                 mustapippuria 

• Silppua sipulit ja kuullota niitä kevyesti öljyssä, lisää pannulle sienet ja sekoittele pari minuuttia. Mausta suolalla.

• Sekoita juustoraasteet.

• Pilko jalopeñot (käytän tähän purkista valmiiksi siivutettuja jotka on nopea pilkkoa pikkusen pienemmäksi)

Kun taikina on kohonnut (1 tunti tai mielellään hieman enemmän), jaa se leivinpöydällä kahtia ja leivo palasista jauhoja ja kaulinta apuna käyttäen pyöreät pizzapohjat (n. 27 cm läpimitaltaan).

(ajattelin pyöräyttää ne silleen hienosti ilman kaulinta...)

(mutta mörköjähän siitä vaan tuli)

Jos sinulla on aikaa, anna pohjien kohota vielä hetki pellillä ennen kuin laitat täytteet.

• Sivele pohja ensin piparjuuritahnalla.

• Levitä sen päälle runsaasti tomaattikastiketta.

• Seuraavaksi poron kylmäsavurouhetta.

• Sitten sipuli-sienisekoitusta.

• Ja jalopeñoja. (meillä jotkut syö ilman, mutta mun on ihan pakko laittaa koska ne on niin hyviä!)

• Mausta pippurilla. 

• Sekä kylmäsavupaistisiivut.

• Ja lopuksi juustoraaste.

(tässä vaiheessa ei enää millään malttais odottaa...juusto vielä ja uuniin...)

• Paista uunin keskitasolla 225 asteessa n.15 minuuttia.
• Ripottele päälle vielä ennen tarjoilua tuoretta timjami-oreganosilppua

(kuori on hyvää, mutta sitä mieltä on mun koiratkin, joten täytyyhän niillekin jättää...:)

Tätä maukasta pizzaa syödessäni tulin lopulta hieman toisiin aatoksiin. Toivottavasti ne eivät sittenkään anna Berlusconille lisää vapaapäiviä, sillä hänelle voisi pälkähtää mieleen tulla tänne kaukaiseen maahamme tarkistamaan, mikä ihme se Berlusconi-pizza oikein on. Sillä käynnillä ei välttämättä olisikaan enää hyviä perhosvaikutuksia. Hän saattaisi tykästyä pizzoihimme, mistä seuraisi vääjäämättä se että muutama porotokka päätyisi Italian alpeille. Ei kait siellä ole edes jäkälää - paitsi tuo yksi, joka kävisi siellä aina välillä lihanhakureissulla.

Ja lopuksi, koska tiedämme hyvin kuinka politiikka pilaa kaikki, jotka siellä soppaansa keittelevät, on minulla viesti tuolle hurmaavalle herra-entiselle-(ja oletettavasti myös tulevalle)-valtionpäämiehelle: perhosia Berlusconi, perhosia! Ja vastauksena heti hänen mieleensä juolahtavaan kysymykseen: ei, rakas Silvio, me emme syö niitä täällä "kulinarismin takapajulassa".

Ja vielä... minua niin kismittää kun kokonaisen maan ruokakulttuuria mollataan parin maistelun perusteella. En minäkään tee niin, vaikka minä ja tuttavani olemme saaneet Italiassa harmittavan usein kengänpohjapihviä. Totean vain: moni taitaa tykätä siellä kypsemmästä - paitsi Berlusconi.

Kookos-valkosuklaakakku ja kastikeraati

Itse odotan innolla lumen tuloa - kuin pingviini Afrikassa, mutta tiedän, että tämän asian hehkuttaminen saattaa ärsyttää niitä, joita tuleva kaamosaika masentaa jo valmiiksi. Siksi päätin tarjota tässä hieman eksoottista piristystä syyspimeiden keskelle.

Valitettavasti minun on jälleen muistutettava, ettei tämä kakku synny avaamatta ensin kookospähkinää. Kun ryhdyn hommiin avaan mieluummin kerralla kaksi tai kolme, jolloin hedelmälihaa riittää ruuan lisäksi leivonnaisiin/jälkkäriin ja loput vielä mysliinkin. Itse mysli säilyy luonnollisesti pitkään, joten tuorekookoksen kanssa on hyvä sotkea erillinen, pienempi annos, joka tulee käytettyä nopeammin. Pieneksi raastettu, paahdettu kookos säilyy pikkusen paremmin, mutta ei sekään kuolematon ole, sillä elämähän on yhtä kiertokulkua - ja kärsimystä (kuten kookosta teurastettaessa saimme todeta).

Ja nyt, ennen kuin homma lähtee lapasesta ja vaivut juttujeni vuoksi lopullisesti koomanomaiseen masennustilaan, palaamme varsinaisen asian äärelle. 

KOOKOS-VALKOSUKLAAKAKKU

140 g    pähkinä-valkosuklaata

100 g    tuoretta kookosta

1 1/2 dl sokeria

100 g    voita

1 dl       jauhoja

1 tl        leivinjauhetta

1/2 tl    ruokasoodaa

4           munaa (keltuaiset ja valkuaiset eroteltuina)

• Sulata suklaa vesihauteessa. Huomaat tässä vaiheessa, että pähkinät vaikuttavat aika isoilta kokkareilta, mutta ei haittaa, ne antavat kakkuun mukavasti rouskittavaa. 

• Poista kattila kuumasta, lisää siihen voi ja sekoita hyvin.

• Lisää seuraavaksi keltuaiset yksitellen, edelleenkin hyvin sekoittaen ja sen jälkeen jauhot (joissa mukana sooda ja leivinjauhe), raastettu kookos ja sokeri.

• Kääntele lopuksi taikinan joukkoon vaahdoksi vatkatut valkuaiset ja kaada se voideltuun, kevyesti jauhotettuun vuokaan. Paista uunissa 150 asteessa n. 40 minuuttia.

Olen normaalisti käyttänyt tähän sitä "vanhanaikaista" kuivakakkuvuokaa, mutta nyt lämäsin taikinan leipävuokaan - saadakseni vain todeta, että hyi kun tuli ruma kakku! Ja koska kuvaaja, ja/tai kokki, on niin huono (yksi ja sama henkilö, niin ettei voi edes syyttää ketään toista), näyttää kakku kuvassa käntyltä. Mutta tämänkertaisesta kakun rumuudesta huolimatta voit uskoa, että hyvää se on aina: niin muhevaa ja mehevää, etten malttanut odottaa jäähtymistä ja lisäsin kastikkeen sen päälle liian aikaisin - mikä ei tietenkään yhtään parantanut kuvan laatua. No hui hai, syötäväksihän se on tehty!

Halusin kokeilla kolmea, eri tavalla maustettua valkosuklaakastiketta kakulle kaveriksi ja antaa sitten eri versiot makuraadin arvioitavaksi. (Seuraavat määrät tulevat jokaiseen versioon erikseen, ettei lopu kesken;)



VALKOSUKLAAKASTIKE KOLMELLA TAPAA

100 g valkosuklaata (ei pähkinöitä;)

1 dl    kuohukermaa

• Sulata suklaa vesihauteessa ja valuta nopeasti kiehauttamasi kerma ohuena norona suklaaseen. Sekoita koko ajan hyvin. Mausta kastike.

Eri lailla maustetut versiot:

1. Alkoholiton appelsiinikastike, jolloin kerman jälkeen lisätään 1/2 dl appelsiinimehua ja 1/2 dl raastettua kookosta.

2. Cointreau-kastike, jolloin lisätään 1/2 dl Cointreau-likööriä.

3. Piña Colada -kastike, jolloin sekaan lirautetaan 1/2 dl Piña Colada -likööriä.

Kysyt ehkä, että miksi kastike? Siksi että tykkään itse syödä jälkiruuaksi kakkua kylmän tai lämpimän kastikkeen, ja kahvin kera. Tässä tapauksessa oli siis kyseessä se kuuma kakku viileällä soossilla, ja huh kun oli hyvää... ja seuraava palanen toisella kastikkeella... ja sitä seuraava palanen kolmannella versiolla...  

Ja koska makuraati ei saanut maistelun ohessa mumistua muuta kuin "Hyvää!", jää minun tehtäväkseni (miksi kaiken joutuu aina tekemään itse!) antaa tässä jonkinlainen arvio soosseista.

Alkoholiton kastike

• reipas
• rustiikkinen
• suutuntuma hyvä
• raikas, sitruksinen jälkipotku

Cointreau-kastike

• sileä
• rohkea - jopa tuhma
• "vie mut kotiin" -jälkimaku

Piña Colada -kastike

• pehmeä kuin suudelma
• varressa lambadaa
• viipyilevä, "kieriskellään rannalla" -kokonaisuus

Puolalainen osteri

Ja taas minä sain itseni kiinni narraamisesta, tai pikemminkin lupauksen rikkomisesta. Tähän piti tulla vielä se yksi kookosjuttu, mutta totesin, että kun kerran lähdettiin äyriäislinjalle niin jatketaan vielä sillä. Tosin, nyt ei oikeasti ole kyse äyriäisistä - eikä edes ostereista. Ja rehellisesti sanottuna (jos nyt välillä laskettelisi muutakin kuin palturia), puolalainen osteri on sen verran ötyä, että parempi jos sitä ei maista suussa laisinkaan! Nyt sinä mietit, onko mitään järkeä lukea tätä päivitystä loppuun saakka, sen lyhykäisyydestä huolimatta. Vastaus: on, jos etsit jotakin hauskaa alkoholiin liittyvää jippoa juhliisi - esimerkiksi rapukesteihin... Eli tulihan ne äyriäiset sieltä lopulta...;)


YHDEN PAHAA AAVISTAMATTOMAN VIERAAN ANNOS

• Keplottele lasin pohjalle yksi ehjä munankeltuainen.

• Ripottele sen päälle pikkusen suolaa (tässä on aivan se ja sama mitä suolaa ;)

• Seuraavaksi lurautetaan ketsuppia ja sitten rouhitaan sen päälle vielä mustapippuria (suht reilusti). (Mutta kuokkavieraille cayennepippuria.)

• Ja lopuksi vielä 4-5 cl votkaa.

HUOM! Muista lisätä ainekset varovasti, ettei keltuainen mene rikki!


Sitten vaan drinkit tarjottimelle ja toivottamaan vieraat tervetulleiksi. Jos haluat, että he tulevat juhliisi seuraavallakin kerralla, on hyvä täsmentää ja vielä alleviivata, että tämä paukku kannattaa ja pitääkin hujauttaa suoraan vatsaan.

Niin, ja jos sinulla on epätoivottuja vieraita kuokkimassa juhlissasi, tässä on hyvä tilaisuus päästä heistä eroon - tarjoilet juoman cayennepippurilla ja unohdat vaan kertoa heille miten se on tarkoitus juoda. Kyyneleet silmissä kakomisen jälkeen he poistuvat paikalta vaivihkaa, eivätkä palaa enää koskaan.

Tämän päivityksen tekeminen...hik...oli mun mielestä aika kivaa...hik...hik...
...kokki on nyt poistunut keittiöstä...

15 minuutin kookos-tiikerirapucurry

Voiko mitään järjettömän hyvää syntyä 15 minuutissa? Totta kai voi, esimerkiksi näin:


AINEKSET (kahdelle)

1                iso punainen paprika
n. 3 dl       mustatorvisieniä ja kanttarelleja (tai vain toista :)
n. 200 g   tiikerirapuja
1 dl            raastettua kookosta
n. 1 1/2 dl kookosmaitoa /-kermaa
1/2 -1 dl    kuohukermaa
1 rkl           punaista thai-currytahnaa
                  tuoretta basilikaa
                  pikku hippunen kristallisuolaa


No joo, jos totta puhutaan, niin taisin valehdella hieman: tähän tarvittavaa, maukasta tuoretta kookosraastetta ei voi saada, jos ei ensin avaa kookospähkinää ja siihen menee jo se 15 minuuttia - tai paljon kauemmin, jos et tiedä miten se tehdään. Ohje löytyy täältä. MUTTA, sen voi tehdä vaikka edellisenä päivänä, tai joskus muulloin etukäteen kun haluat purkaa agressioita, sillä kookoksen hedelmäliha säilyy maukkaana jääkaapissa useampia päiviä.

Niin, ja tiikeriravut tulevat tietenkin pakkasesta, eikä niidenkään sulattamista suositella tehtäväksi liian pikaisesti: yön yli jääkaapissa on paras vaihtoehto. No sinne vaan jääkaappiin kookoksen viereen odottamaan kokkaushetkeä.

Ei muita valheita tällä kertaa, joten päästään asiaan.

Mahdollisimman laadukkaat raaka-aineet ovat tässäkin ruuassa hyvän maun a ja o. Eli raasta itse kookos ja osta tiikeriravut mieluimmin sertifioidulta tuottajalta, joka ottaa miljöötekijät huomioon. Löysin kaupasta villinä Tyynestämerestä pyydystettyjä (ei nuotalla), jotka olivat todella hyviä.


VALMISTUS

• Lorauta puolikuumalle pannulle öljyä ja sekoita siihen thai-currytahna. Vispaa puolisen minuuttia ja lisää sitten kookosmaito / -kerma. Kookosmaitopurkista kannattaa valita vain se tiivistynyt valkoinen tahna, josta tulee eniten makua. Voit myös käyttää hyvälaatuista kookoskermaa, jolloin voit halutessasi korvata sillä kuohukerman.

• Anna hautua pieni hetki ja lisää sitten ohuiksi suikaleiksi leikattu paprika ja sopivan kokoisiksi paloiksi halkaistut sienet. (Olen huomannut ettei sienien käyttäminen pannulla etukäteen ole ollenkaan tarpeellista tässä tapauksessa, mutta toki niinkin voi tehdä, jos haluaa poistaa niissä olevan "ylimääräisen" veden.)

• Lisää seuraavaksi kuohukermaa, jos haluat, tai tuntuu siltä että maku niin vaatii. Samoin voit lisätä myös currytahnaa. Ole kuitenkin varovainen sen kanssa, sienten ja rapujen herkät maut peittyvät helposti sen alle.

• Heitä sekaan hippunen suolaa ja anna muhia kolmisen minuuttia.

• Lisää lopuksi tiikeriravut (joita olet kuivattanut jonkin aikaa talouspaperin päällä) toiseksi kolmeksi minuutiksi.

• Raasta hautumisen aikana kookospalat ja paahda hiutaleet hyvin kevyesti kuumalla, kuivalla pannulla - vain sen verran, että juuri ja juuri alkaa näkyä pieniä paahtumisen merkkejä.

• Asettele kookos-rapucurrya riisipedin päälle, ripottele sille silputtua basilikaa ja paahdettuja kookoshiutaleita, ja nauti!

Ja koska nyt rupesin kookospähkinää avaamaan, niin teinpä siitä saman tien myös jotakin makeaa, jota ei kuitenkaan syöty tämän aterian päätteeksi (ei kookosta kookoksen päälle ;). Joten siitä seuraavalla kerralla.

Kuinka kookos teurastetaan (Ei heikkohermoisille!)

Ensin haetaan metsästäjältä kaksi laadukasta yksilöä, ja tarkistetaan että ne ovat juuri sellaisia kuin niiden pitää. Sitten koetellaan pään aukkoja, ja valitaan molempien naamasta se pehmeämpi silmä.

Sitä kautta saamme nesteet ulos. Muista, tämä neste kannattaa juoda heti teurastuksen yhteydessä, sillä se on erittäin terveellistä - mutta voi sen käyttää myöhemminkin.

Kun neste on valutettu, pitää meidän luonnollisesti päästä käsiksi sisälmyksiin, ja se onkin koko homman vaikein osa - tai niin minä pitkään kuvittelin. Kunnes luin netistä ohjeen, miten tällainen veijari oikeaoppisesti paloitellaan. Aseta se mahalleen teurastuspöydälle, ota kiinni päästä ja lyö painavan kokkiveitsen hamarapuolella sitä niskan ja selän yhtymäkohtaan. Lyönnin on oltava napakka, mutta enemmän napautus kuin kuolinisku. Muutaman iskun jälkeen sitä käännetään n. 45 astetta ja annetaan sille jälleen muutama terävä napautus. Tätä jatketaan muutaman kierroksen verran, jonka jälkeen päässä ja niskassa pitäisi jo vähitellen näkyä jonkinlainen halkeama.

(Tämä kuvasarja on hieman harhaanjohtava. Käännetään siis horisontaalisesti, ei isketä ahteriin!)

Tässä kohtaa voit itse valita: joko jatkat naputtelua kunnes jakaantuminen tapahtuu, tai voit antaa pikaisen kuoliniskun työntämällä veitsenterän pään ja selän läpi, ja iskemällä vasaralla, jolloin loppu tulee nopeammin.

Paloista (ne saadaan aikaiseksi vasaralla tai kokkiveitsellä, tai molemmilla - mutta edelleenkään ei tarvita kirvestä) irrotetaan tietenkin lihat, jotka lähtevät helposti irti pienellä veitsellä.

Seuraavaksi irrotamme kalvot, joiden poistaminen tapahtuu parhaiten vuolemalla.

Lopuksi täytyy vielä muistaa teurastuksen jälkeinen huuhtelu.

Ja ei kun seuraavan kimppuun! Ostin nimittäin kaksi, sillä yhdestä yksilöstä tulee syötävää lihaa yllättävän vähän (yleensä hieman vajaa 200 g) teurastusjätteeseen verrattuna - mitä olisi tosin moninkertainen määrä, jos metsästäjät eivät ystävällisesti nylkisi niitä ennen myyntiä.

Näin saimme siis lihat irti, mutta koska tämä oli näin raakaa hommaa, ajattelin laittaa vasta seuraavaan päivitykseen sen mitä niistä valmistin.

Jos jotakuta viilsi sydämestä tämä päivitys, voin sanoa, että kannattaa kuunnella M. A Nummisen laulu siitä, millaista jälkeä nämä söpöt tuholaiset voivat saada aikaan (ainakin tietämättömille; anteeksi Mauri Antero)

On siis syytäkin verottaa niiden lukumäärää!

PS. Nyt taisin sohaista muurahaispesää... ei kun korvamatokekoa! Ruokablogaajaystäväni ovat nimittäin valittaneet tämän blogikirjoituksen jälkeen, että olen tartuttanut heihin melkein parantumattoman taudin, latinalaiselta nimeltään M.A Nummisensis, joka ei kuulema irtoa sitten millään! Jos et siis ole vielä ehtinyt klikata yllä olevaa biisilinkkiä, niin pieni varoituksen sana: jos olet yliherkkä, raskaana tai minkä ikäinen tahansa, etkä tarpeeksi vahvan lääkityksen alaisena, ÄLÄ avaa linkkiä!

Sydämelliset kiitokset ystäväni, Habanerokitchen ja Ruokasurffausta siitä että kerroitte näistä ikävistä seurauksista. En olisi nimittäin itse tajunnut laittaa tätä varoitusta tänne! Olen kyllä ihmetellyt, miksei kookoksen syöminen nyt pahemmin kiinnosta, vaikka päähäni ei ole moneen päivään muuta mahtunutkaan...

Röhönrannan pekoni-perunalaatikko ja arkisalaatti

Linkki

"Ja TAAS perunaa!" oli ensimmäinen kommentti, kun kerroin mitä on tänään ruuaksi.
"Miksi meillä syödään aina perrrunaa? Miksei meillä ole ikinä spagettia?" kysyi myös Vilttitossu Sinikka ja Tiina Nopolan ikimuistettavassa kirjasarjassa, joka kertoo Kattilakosken siskoksista Heinähattu ja Vilttitossu. Kirjoista on myös aikoinaan tehty hauska elokuva. Anteeksi vaan vilttitossuille, mutta nyt mennään kaikesta nenännyrpistelystä huolimatta perusasioiden äärelle, eli PERUNAA ja pekonia!

Tätä oli muuten meillä - ilman tabascoa, silloin kun minä itse olin vilttitossu ;)

PEKONI-PERUNALAATIKKO (n. kolmelle)

6-7  perunaa ohuiksi siivutettuna
1     sipuli silputtuna
2     rasiaa pekonikuutioita (yhteensä n. 300 g)
3 dl kunnon kermaa
1     Fond du Chef lihaliemi
1     kananmuna
       mustapippuria
       tabascoa (kymmenisen ranneliikkeen verran)

• Kuullota sipulit öljyssä, pistä sivuun.

• Kuumenna pekonipaloja pannulla kunnes niistä irtoaa ylimääräinen rasva. Kaada rasva pois.

• Voitele vuoka. Tähän annokseen riittää mainiosti isohko piirakkavuoka.

• Levitä vuuan pohjalle kerros perunaviipaleita, ripottele niiden päälle sipulisilppua ja lisää lopuksi pekonikuutioita. Toista.

• Mittaa kattilaan kerma ja lämmitä sitä hieman (ei paljoa, jottei muna kokkeloidu), vispaa joukkoon lihaliemihyytelö ja kananmuna. Poista kattila levyltä, mausta seos pippurilla ja tabascolla ja kaada koko komeus tasaisesti vuokaan.

• Paista uunissa, 225 asteessa n. 1/2 tuntia. Käännä lämpö nollille ja jätä vuoka sinne vielä n. 10-15 minuutiksi.

PIKASALAATTI

1 pss jääsalaattia
1 prk ananaspaloja
         hippunen suolaa
         mustapippuria
         tabascoa

• Revi salaatti kulhoon ja kaada joukkoon ananaspalat.

• Sekoita keskenään: vajaa kolmannes ananaspurkin mehusta, tiraus oliiviöljyä ja hunaja-valkoviinietikkaa. 

• Mausta suolalla, pippurilla ja kevyesti tabascolla. Sekoita salaattiin.

(ha! nyt ei lopu tabasco ihan heti kesken, kun löytyi 350 millilitran pullo:)

Voimamysliä

... jotta se mörkö hellittäisi heti aamusta ;)

Määrät suhteellisia, mutta näinkin tulee hyvää:

6 dl myslipohjaa (granola), jonka resepti löytyy täältä
1 dl kauraryynejä (pohjassa on jo näitä eri muodossa, mutta silti ihan hyvä lisä)
1/2 dl leseitä
pikku pussi kuivahedelmiä (vaikkapa Rainbow Fantasy tai Pirkka Eksoottinen hedelmä)
1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl pellavansiemeniä
1 dl chia-siemeniä
(ja 1/4 dl kookoshiutaleita, jos pidät kookoksen mausta)

Pilkon vielä jugurtti-mysliannoksen päälle taatelin palasia, ja joskus mansikkaa tai mustikkaa - maiskis.

Chia-siemenet ovat oleellinen osa tätä mysliä, sillä ne ovat varsinaista voimaruokaa, jota jo voimistaan ja kestävyydestään tunnetut Azteekit käyttivät ravinteiden lähteenään - ja nimenomaan Väli-Amerikasta kasvi juuri onkin kotoisin. Lista siemenien hyvistä ominaisuuksista ja terveysvaikutuksista on mahdottoman pitkä, joten laitan tähän vain tärkeimmät.

• tehostaa kestävyyttä
• korjaa ja ylläpitää lihaksiston kuntoa
• on kuitupitoinen ja tekee hyvää aineenvaihdunnalle
• sisältää todella runsaasti proteiinia (n. 4 g / 28 g siemeniä)
• ja paljon omega rasvahappoja
• antioksidantteja enemmän kuin superfood mustikka
• kalsiumia, kaliumia, rautaa, sinkkiä jne.

Siemenillä on vielä yksi hauska ominaisuus: jos niitä liotetaan 15-30 minuuttia vedessä (yönkin yli käy) syntyy hyytelöä, jota voi lisätä jugurttiin (vielä tuon myslin lisäksi;)), puuroihin, pirtelöihin tai esimerkiksi smoothieen. Jo pelkät siemenetkin antavat elimistöllesi hyvin ravinteita, mutta hyytelömuodossa ne imeytyvät täydellisesti. Ja koska maku on neutraali, voi siemeniä / hyytelöä lisätä lähes mihin vain!

Kuskus & simsim

Arman Alizad sanoi ohjelmassaan eräästä aasialaisesta perheestä: "Näillä ihmisillä ei ole mitään, ja ne jakaa sen mun kanssa." Minulle kävi kerran hieman samalla tavalla. Mombasalaiselta yksinäiseltä rannalta löytyi siirtomaatyylinen, pieni autioitunut hotelli ja sinne tietenkin suuntasimme uteliaina askeleemme silloisen mieheni kanssa. Hätkähdimme kun musta mies ilmestyi eteemme kuin tyhjästä. Hän kuitenkin hymyili niin että hampaat välkkyivät, esittäytyi Omariksi, ja sanoi että hän on juuri valmistamassa lounasta tuolla katoksen alla. Sitten hän kysyi haluaisimmeko liittyä seuraan. Istuutuessani jo parhaat päivänsä nähneelle muovituolille pistin merkille, kuinka kuluneet miehen "virkavaatteet" olivat ja kuinka vaatimattomilta hänen pieni, kuhmuinen alumiinipannunsa ja muut keittiövälineet näyttivät. Ruokaa, jota hän kutsui nimellä "Kuskus ja simsim" ei ollut paljoa, mutta sen tämä köyhä autiohotellin vartija ystävällisesti jakoi meidän kanssamme. Luulin ensin miehen viittomisen perusteella, että "simsim" merkitsee kalaa, varsinkin kun sitä oli aterialla kuskusin lisäksi, mutta myöhemmin minulle selvisi, että se tarkoittaakin seesaminsiementä swahiliksi - ja on paikallisille melkein jokapäiväinen ravinteiden lähde. Kalat olivat hänen omista verkoistaan ja kuskus vähäeleistä, mutta maukasta. Ja voit uskoa, että tuo vinoilta peltilautasilta nautittu ateria aivan rannan tuntumassa jäi lähtemättömästi mieleen!

Mutta nyt en voinut tarjota perheelleni ruokailumiljööksi sitä upeaa luontoa ja hylättyä siirtomaatyylistä hotellia, jonka pylväissä kiemurteli liaaneja, joten ruokaan piti saada hyvä maku. Lopputulos: appelsiinilla, limellä ja sitruunalla marinoitua, paistettua lohta basilika-kirsikkatomaatti kuskusin kera. Maisema puuttui, mutta makua ei.


SITRUSLOHI

n. 700 g lohta (annosfileinä, ruodot poistettuna)
1            appelsiinin raastettu kuori
1            sitruunan mehu + raastettu kuori
1/2         limen raastettu kuori
2-3 dl    oliiviöljyä
              suolaa
              mustapippuria
              sitruunapippuria


Hiero sitrusten kuoriraasteet lohipaloihin ja laita ne pussiin. Valmista marinadi öljystä, sitruunan mehusta, suolasta ja pippureista ja kaada se kalapalojen päälle. Sulje pussi huolellisesti ja jätä marinoitumaan vähintään puoleksi tunniksi.


BASILIKA-TOMAATTIKUSKUS 

1/2     rasiallista kirsikkatomaatteja
150 g kuskusia
1        pieni fenkoli
1        sipuli
n. 5   basilikan vartta
1        chili
1        sitruuna / lime
          oliiviöljyä
1 1/2  ruokalusikallista rakuunaa
9        kokonaista viherpippuria (no joo, ei haittaa jos se kymmeneskin livahti sinne;))
1 rkl   seesaminsiemeniä (paahdettuna)      
          suolaa
          mustapippuria
          luonnonjugurttia

Silppua fenkoli, sipuli sekä chili ja freesaa niitä öljyssä. Poista basilikanvarsista lehdet, ja silppua varret ja lehdet erikseen. Lisää varsisilppu pannulle ja freesaa seosta kunnes kasvikset hieman pehmenevät, n. 5 minuuttia. Pidä sitä sen jälkeen pienellä lämmöllä.

Murskaa sillä välin huhmareessa rakuuna ja viherpippurit sekä paahda seesaminsiemenet.

Mittaa kuskus kulhoon ja kaada sekaan n. 1 1/2 desiä kuumaa vettä. Sekoita hyvin haarukalla, jotta siitä tulisi irtonaista.

Lisää kasvisten joukkoon rakuuna-pippuriseos, seesaminsiemenet ja paloitellut tomaatit, sekä kuskus. Ja lopuksi jälleen n. 1 1/2 desiä kuumaa vettä. Jätä muhimaan miedolle lämmölle, ensin ilman kantta ja sitten kannen alle siksi aikaa kun kalat ovat uunissa.

Ota lohipalat marinadista ja pyyhkäise ne kuivaksi. Paista pannulla öljyssä nahkapuoli alaspäin kunnes nahasta tulee kauniin ruskea, käännä ja paista vielä minuutti pari. Laita lopuksi uuniin, 125 asteeseen 5-10 minuutiksi.

Asetellessasi ruokia lautaselle muista lisätä pikkuisen oliiviöljyä, pippuria ja basilikasilppua. Lisäksi voit laittaa reunalle hieman luonnonjugurttia - tai sitten pöydälle erilliseen kulhoon, jolloin jokainen voi ottaa sitä kaveriksi haluamansa määrän. Ja "koristeeksi" pari lime- tai sitruunaviipaletta.  
 

(Hmm, kalapalan koosta päätellen jollakin oli kokatessa nälkä;)

Burmalaista nautaa nuudelissa ja valkosipuli-naanleipää

"Malaria oli säikäyttänyt heidät pahasti. Täällä leirissä heillä oli sentään suoja pään päällä, puhdasta vettä ja jonkinlaista ruokaakin. Heidän isäntänsä olivat ystävällisiä ja yrittivät parhaansa mukaan tehdä heidän olonsa mukavaksi, antoivat suojaisimmat nukkumapaikat ja isomman osan päivän ruoka-annoksesta. Riisin ja nuudeleiden täydennykseksi isännät etsivät luonnosta tuoretta syötävää ja pyydystivät erilaisia hienoluisia jyrsijöitä ja lintuja ja joskus apinan. Aivan riippumatta siitä mitä liha oli, Marlena sanoi aina Esmélle sen olevan kanaa..."   Amy Tan: Rouva Chenin henki

Tässä kohtaa jäin miettimään mitä tapahtuisi, jos joku laittaisi lautaselleni apinan aivoja ja väittäisi sen olevan kanan aivoja. Menisikö se helpommin alas? Ei, ei taitaisi mennä, vaikka mistä sitä tietää, kun en ole kumpaakaan kokeillut. Tuon kiehtovan tarinan (jossa amerikkalaisturistit kidnapataan burmalaiseen viidakkoon) lukeminen kuitenkin keskeytyi pahan kerran, sillä jostakin muistini sopukoista pulpahti esiin aiemmin valmistamani "Burmalainen nauta". Se ainakin oli hyvää, ja sitä päätinkin tehdä pitkästä aikaa. Joten kauppaan.


BURMALAINEN CURRY NAUDAN KERA

Chilitahna / Curry
9      punaista chiliä
4 rkl salottisipulia
2 rkl valkosipulia
4 rkl sitruunaruohoa
1 rkl galangajuurta (tai galangatahnaa)
4      neilikkaa (osta kokonaisena ja murskaa)
2 tl   kurkumaa
1 rkl juustokuminaa (jeeraa)
2 tl   kanelia
4 tl   katkaraputahnaa

Poista chilipaloista siemenet ja liota niitä kuumassa vedessä kunnes pehmenevät hieman. Nosta hetkeksi talouspaperin päälle ja silppua ne sitten pieneksi. Silppua seuraavaksi sipuli, sitruunaruoho, galanga ja lisää ne chilin kaveriksi mortteliin tai tehosekoittimeen. Mittaa lopuksi muut mausteet ja valmista niistä tahna. Laita sivuun odottamaan.

Taustalla näkyvä galangajuuri on inkiväärin sukulainen ja varmaankin yhtä terveysvaikutteinen, sillä jo tataarit laittoivat sitä teehensä. Joten se antaa ilmeisesti mukavasti lisävoimia...;) Tuoksu ja maku poikkeavat kuitenkin inkivääristä selvästi. Se ei ole yhtä aromaattinen, vaan pikemminkin "maanläheinen". Tuoksusta tulee ensimmäisenä mieleen kreikkalainen pihkantuoksuinen retsina ja kaikenlaisia metsäisiä vivahteita, jopa heikko häivähdys tervaa. Maku on myös selvästi miedompi kuin inkiväärissä, eikä se ole edes tuoreena yhtä "pistävä".

Kuvassa etualalla pötköttävän sitruunaruohon aromi on nimensä mukaisesti selvästi sitruksinen, minkä tosin haistaa vasta kun sitä ryhtyy leikkaamaan. Usein sitruunaruoholla maustettaessa kasvinosat noukitaan pois kun ne ovat tehneet tehtävänsä, mutta tässä chilitahnareseptissä se silputaan reilusti kaikkien muitten aineksien mukana. Käyttäessäni sitä (kummalla tavalla tahansa) leikkaan aina varren yläosasta noin kolmanneksen pois, sillä se on usein turhan "puumaista" ruuanlaittoon. Jos käytät sitruunaruohoa "mausteena" ja poistat osat myöhemmin, riittää kun leikkaat loppuosasta suoraan viipaleita, jotta poimiminen olisi helpompaa. Jos taas sitruunaruoho jää ruokaan, kannattaa kaivaa esiin sen pehmeämmät osat. Paksun pään poistamisen jälkeen halkaisen sen pitkittäin, sillä silloin saa parhaimman kuvan siitä missä kohtaa ne pehmeimmät osat alkavat.

Poista uloimmat puumaiset kuoret ja kun jäljellä on pehmeämpää ja tuoreempaa sisusta, on sinulla käsissäsi upeasti sitruunalta tuoksuvaa kasvia, jonka voit käyttää sellaisenaan pieneksi silputtuna.

Muut ainekset
n. 800 g naudan sisä- tai ulkofilettä
4 rkl      voita ja loraus öljyä
4 rkl      kalakastiketta
2 rkl      ruokosokeria
1 dl        salottisipulia
2 rkl      inkivääriä (raastettuna)
1 rkl       hunajaa
              pitkiä vihreitä papuja (reilu kourallinen)
1            appelsiini siivuttuna
1 rkl      Maizenaa (tai muuta mieleistäsi suurustetta)

Sulata pannulla voi ja kuumenna siinä chilitahnaa keskilämmöllä kunnes siitä lähtee vahva tuoksu. Lisää sen joukkoon liha, noin viideksi minuutiksi.
Lisää vajaa 1 1/2 desiä vettä (jossa suuruste) ja kalakastike. Anna muhia vielä n. 7 minuuttia.
Napsi sillä aikaa papujen kuivat kärjet pois ja puolita ne sekä freesaa kevyesti öljyssä.
Lisää liha-chilitahnaseokseen sokeri, salottisipuli, inkivääri, pavut ja puolitetut appelsiiniviipaleet. Anna muhia pikku hetki, ja mausta lopuksi hutkauksella hunajaa. Sekoita ja tarjoa nuudeleiden kanssa.


Nuudelit
1 pkt munanuudeleita
öljyä

Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan ja freesaa ne sen jälkeen nopeasti pannulla.


NAAN LEIVÄT

4 dl       vehnäjauhoja
2 rkl      sokeria
vajaa tl suolaa
1 tl         leivinjauhetta
1,2 dl     maitoa
2 rkl      öljyä
              pellavansiemeniä
              valkosipulia silputtuna

Siivilöi kulhoon jauhot, suola, sokeri ja leivinjauhe. Sekoita, kasaa niistä keko ja muotoile sen keskelle kuoppa. Yhdistä maito ja öljy ja kaada seos kuoppaan.

Alkuun pääset haarukalla... mutta otetaanpa avuksi pastantekovideo, joka havainnollistaa aloittamisen hyvin, vaikka siinä nyt sattumalta käytetäänkin munia ;) Jäin sitä katsoessani ihailemaan kokin käden liikkeitä taikinaa vaivatessa... ja totesin että noilla liikkeillä syntyy varmasti myös maukas naanleipä - tai mikä tahansa leipä. Katso Giuliano Hazanin video tästä.

Vaivaa taikinaa 10-15 minuuttia, ja laita se sitten öljyllä siveltyyn kulhoon lämpimään paikkaan kohoamaan 15 minuutiksi. Levitä kulhon päälle hieman kostutettu leivinliina.

Jaa taikina oloutumisen jälkeen viiteen tasasuureen osaan ja leivo niistä ohuehkoja levyjä. Perinteinen muoto on kyynel, mutta se on tietysti pelkkä muotoseikka ;) Ripottele leipien päälle pellavansiemeniä ja silputtua valkosipulia, ja painele ne taikinaan.

Paista grillissä (pellillä tai vaikkapa parilalla, joka on kuumennettu hyvin etukäteen) pari minuuttia. Toki uunissakin käy, kovalla lämmöllä. Pensselöi valmiiden leipien päälle kevyesti sulaa voita ja nauti.

Katsotaan, jos seuraavalla kerralla ehtisi saada tähän oikein kuvankin niistä ennen kuin häviävät parempiin suihin...

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/10754265/?claim=rpxt45mxyxy">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>

Mangoa limellä ja mintulla

Bongasin tämän idean eräänä iltapäivänä, kun olin taas kokatessani liemessä. Vieraille tarkoitetusta jälkkäristä puuttui tärkeä ainesosa ja nyt piti keksiä jotakin tilalle ja vähän äkkiä! Silmiini osui repaleinen reseptivihkoni osio, jossa luki: mahdollisia iltapaloja ja "muuta mukavaa". Olin siis joskus kirjoittanut tämän ylös, mutta sillä ajatuksella ettei sitä voisi jälkkärinä tarjota, ehkä korkeintaan välipalana pahimpaan nälkään - siitäkin huolimatta että reseptin kirjoittaja oli luokitellut sen nimenomaan aterian päätteeksi nautittavaksi. Mitä silloin opin? Sen, ettei koskaan, koskaan pidä aliarvioida yksinkertaisintakaan reseptiä, sillä kaikki riippuu kuitenkin makujen harmoniasta, ja jos se on kohdillaan, on lopputulos väistämättä maukas. Ja niin oli totta vieköön tässäkin tapauksessa! Ja myönnettäköön, ettei tämä resepti ole meillä luokiteltu enää miksikään väli- tai iltapalaksi. Se on upea jälkiruoka ja eritoten tulisen ruuan jälkeen nautittuna maistuu niin... viileän hedelmäisen raikkaalta!

Otetaan siis yksi syöntikypsä mango syöjää kohti ja leikataan sen litteiltä sivuilta kaksi niin isoa viipaletta kuin mahdollista. Sen jälkeen tehdään viilto hedelmälihaan pitkin päin ja kolme-neljä poikkipäin. Käytä siihen voiveistä, sillä muuten kuori menee rikki. Seuraavaksi nuljautat koko homman nurinpäin niin että hedelmälihan palaset muodostavat "kupuran" ja maustat sen limen mehulla, raastetulla limen kuorella ja tuoreella minttusilpulla. Lopuksi siivujen annetaan maustua vähintään tunti, mieluusti pitempään. Aterimiksi vaan reilusti veitsi ja haarukka, vaikka tosiasiassa, jos ei ole kyse kovin fiinistä seurueesta tai ensitreffeistä, viipaleet on helpointa syödä käsin :)

Kuuma inkiväärijuoma

Mörrimöykky se sateessa istuu...

Syksy saapuu ja sen myötä kylmät sateet ja flunssapöpöt. Niitä vastaan kannattaa varustautua jo etukäteen, nimittäin inkiväärillä. Se auttaa tunnetusti joka kolotukseen, kremppaan, luuvaloon ja luulotautiin. Itse tykkään inkiväärin mausta missä ja milloin vain, mutta pelkkään inkivääriveteen kyllästyy silti ennen pitkää. Siksi yhdistänkin sen mielellään rooibosiin, joka tuo maun lisäksi juomaan vielä oman pataljoonansa pikkusotilaita, eli niitä tärkeitä antioksidantteja.

Teekannulliseen tarvitaan n. 4 sentin pala inkivääriä, joka kuoritaan ja viipaloidaan. Viipaleet kannatta vielä murskata kevyesti, jotta makua irtoaa paremmin. (Jos et vierasta vahvaa inkiväärin makua, voit myös raastaa palan ja siivilöidä ne pois vasta teelehtien kanssa.)

Mitä kuorimiseen tulee, koin pari vuotta sitten oikein ahaa-elämyksen, kun sain jostain tietää että inkivääri kannattaa kuoria lusikan kärjellä! No höh, ja minä kun olen ikäni kuorinut sen veitsellä ja harmitellut aina kuinka paljon inkivääriä menee hukkaan kuoren mukana. Kun sitten otin lusikan kauniiseen käteen ja kokeilin, niin olipa yllätys kuinka helposti kuori irtosi, kaikista nystyröistä ja möhkylöistä huolimatta. Yksinkertainen on usein kaunista! Enkä tarkoita nyt kokkia ;)

Laita seuraavaksi inkiväärin palaset lähes kiehuvaan veteen muhimaan 5-10 minuutiksi. Poista ne ennen kuin lisäät kattilaan yhden appelsiinin mehun.

Mittaa teekannuun haluamasi määrä appelsiinilla tai veriappelsiinilla maustettua rooibos "teetä" ja kaada inkivääri-appelsiinivesi sekaan hautumaan. Odota muutama minuutti, siivilöi ja mausta hunajalla. Ja ei kun pöpöjä päin!

Avokado-appelsiini suklaamousse + kylkiäiskonvehdit

Että mitä?  lienee ensimmäinen ajatuksesi. Ja heti perään herää kysymys, että miksi ihmeessä  laittaisit avokadoa suklaaseen? No, siihen on ainakin kolme hyvää syytä. Ensiksikin, moussesta ei tule äklömakeaa (kuulun niihin, joille yltiöpäinen makeilu ei sovi), ja toiseksi avokado on terveellistä, ja kolmanneksi... kokonaisuutena maku vaan on mainio. Niin, ja neljänneksi, moussea tulee määrällisesti enemmän samasta suklaamäärästä ;) Mutta vaikka kuinka todistelisin et kuitenkaan usko, niin että sinun ei auta kuin testata se itse!

AINEKSET

200 g  appelsiinikrokanttisuklaata
100 g   tummaa suklaata (vähintään 50 prosenttista)
2          syöntikypsää avokadoa
4 rkl    kaakaojauhetta (jos ei orgaanista, niin vanHouten tms.)
1           chilipalko (tai puolikas habanero, tai vähemmän, eikä silloin lisämausteita!)
(1/2 tl  cayennepippuria)
1/2       appelsiinin raastettu kuori
3 rkl     öljyä
1 dl      maitoa
2 dl      kermaa
1           vaniljatanko
2 rkl     hunajaa
2           kananmunaa (keltuaiset ja valkuaiset eroteltuina)
         
Koristeluun
kristallisuolaa
raastettua appelsiininkuorta

Pilko chili pieneksi (siemenet pois) ja freesaa öljyssä (n. 2 rkl) 5-10 minuuttia.

Freesaa (n. 1 rkl öljyä) samalla appelsiinin kuori toisessa kattilassa - muutama minuutti riittää.
Kuumenna maito ja laita sekaan halkaistu vaniljatanko ja siitä erotetut siemenet. Anna muhia 5-10 minuuttia, älä kiehuta.
Sulata sillä aikaa suklaa vesihauteessa. Kaada suklaan sekaan chiliöljy. (Ja jos olet kova chilin ystävä myös palaset;) Jos chili on hyvin mietoa lisää cayennepippuri. Jos taas haluat moussea jossa ei ole sattumia, mutta selvä tulinen tujaus, jätä palaset pois ja laita cayenneä 2/3 tl.

Sekoita seuraavaksi suklaaseen appelsiinikuoriraaste öljyineen.
Ja lopuksi munankeltuaiset jo joinkinverran jäähtyneeseen seokseen, jotta ne eivät kokkaroidu.
Heitä avokadosisukset blenderiin ja vielä suklaa, vaniljamaito (ilman tankoa), kaakaojauhe sekä hunaja (jonka voi myös jättää pois, jos et pidä kovin makeasta). Hurauta seos tasaiseksi.

Huom! terveellisiä konvehteja saat, kun laitat seosta tässä vaiheessa jääpalakuppeihin ja yöksi jääkaappiin. Koristele ripauksella suolaa ja appelsiininkuorta. Pari palaa kahvin kanssa tuhdin aterian päälle maistuu silloin kun ei jaksa isompaa jälkkäriä.

Jatka moussen valmistusta. Vatkaa kerma vaahdoksi, kuten myös valkuaiset. Kääntele valkuaisvaahto seokseen ja lopuksi vielä kermavaahto. Jäähdytä jääkaapissa vähintään 3 tuntia, mutta mielellään yön yli.

Koristele annokset hippusella suolaa sekä raastetulla appelsiininkuorella.  

Reseptissäni käytetään vaniljatankoa, vaikka melkein mieluummin käytän puhdasta vaniljajauhetta (bourbonmakuisena) silloin kun sitä löytyy kaapista. Vanilja-aromit jättäisin kauppojen hyllyille siitäkin huolimatta, että niihin on maailmalla tullut kummallinen innostus jopa kotikeittiöissä. Nyt on nimittäin niin että mansikan, vaniljan ja vadelman makujen "luontaiset tai luontaisen kaltaiset aromivahventeet" ovat aivan hanurista, kirjaimellisesti. Useimmissa tapauksissa niihin käytetään majavan anaalirauhasten tuotoksia, joilla kyseiset eläimet merkitsevät reviirinsä. Vegaaneille, ja tietenkin myös meille muille tämä on yllättävä, mutta hyödyllinen tieto. Ja miksi ihmeessä meidän pitäisi lisätä lisäaineita jo valmiiksi lisäaineilla rasitettuun ravintoomme - kun on olemassa niinkin hieno kasvi kuin vanilja? Olkoon vaikka kuinka "luontaista" tuo majavan tuotos, niin syön kyllä mieluummin mousseni ilman sitä, kiitos vain.

Tähän loppuun pälkähti vielä mieleeni, etten ole kovinkaan hyvin suunnitellut tätä päivitystä: aloittaa nyt herkullisella jälkkärillä ja päätyä lopulta majavan... no sinne. Niin että mitä tästä kaikesta jääkään mieleesi: avokado ja anaalirauhaset! Siksi pyydänkin, unohda tämä loppuosa ja maista ihmeessä avokado-appelsiini suklaamoussea, kunnon vaniljalla höystettynä, se on hyvää! Ja tässä todiste. Olin varannut kuvaussessiotani varten kaksi jälkkäriannosta. Sillä aikaa kun kuvasin toista, kävi toiselle näin :)