Nyt ne tulloo meekäläese revviirille

Jos ihmettelet mistä mahtaa olla kyse, niin selvennettäköön heti aluksi että viin... (ai niin, v-sanaa ei kai saa enää Suomessa lausua)... no siitä, ja sitten myös makaronilaatikosta. Muuten, tuli mieleeni, että sana "virasto" alkaa myös v:llä... niin kuin vvvvi... no, niin kuin se eräs nuorison suosima, alakertaan viittaava termi, jota he käyttävät mielellään jokaisen sanan jälkeen, jotta puhe olisi mahdollisimman painokasta ilman kiusallisia taukoja. Sillä, vaikka ennen vanhaan retoriikan opettajat korostivatkin oikeiden taukojen merkitystä puheessa, kuittaa nykynuoriso kyseiset luutuneet opit sanomalla: "Ai v..tu mikä?!" Kyllä siinä keskustelukumppanilla menee jauhot suuhun, ja hän pitää pitkän tauon - aivan retoriikan oppien mukaisesti.

No niin, mentäiskö jo v..tu aiheeseen, saatat sanoa mielessäsi, ja niin teemme. Kuvassa on pul..., siis lasiesine, kuten olet jo ehkä pistänyt merkille. Se on tällä hetkellä tyhjä, vaikka normaalisti tykkään pitää siinä kaunista ruusua. Miehet ovat ilmeisesti kukkaihmisiä, koskapa työntävät niitä minulle vähän väliä - tietämättä, että surkastutan ne alta aikayksikön (siis kukat). Mutta tärkeintä lasiesineessä on tuo kuva. On nimittäin hienoa, että eri tahoilla voi olla tällaisia nimikkojuo... siis pul... ei vaan lasiesineitä. Ja näin esimerkiksi oman kylämme, erinomaisen mielenkiintoista ohjelmaa tuottava Radiofiskarskin saa mainosta. Radiofiskarsilla on siis oma nimikkomaljakko, joita löydät helposti kylämme annis... eipäs kun myyntipaikoista.

Huh, nyt olemme päässeet näin pitkälle tässä blogikirjoituksessa ilman että eräällä v:llä alkavalla virastolla olisi pienintäkään mahdollisuutta tarttua v:llä alkaviin epäkohtiin. Tässä vaiheessa varmaankin ihmettelet, minkälaisen aasinsillan blogin kirjoittaja mahtaa saada aikaiseksi, kun v:sta pitää päästä m:ään.

Aasinsiltana toimikoon kirjoituksen otsikko - vaikka onkin kirjoitettu erittäin huonolla suomen kielellä. Olen lähtöisin Savosta (ihminen voi lähteä Savosta, mutta savolaisuus ei ihmisestä) ja suurinpiirtein otsikon tavoin ajattelin silloin kun eräs v-virasto sorsi erästä blogaajaa. En pidä kiusaamisesta ja siksi päätin antaa tukeni kyseiselle bloginpitäjälle. Samalla haluan kantaa korteni kekoon sen puolesta, että me suomalaiset heräisimme, emmekä suostuisi mihin tahansa isoveli-v..tu-valvoo systeemiin. Meille nauretaan jo ulkomaita myöten, eikä ihan kaikki valitettavasti ole Ismo Leikolan ansiota.

Toisen kerran ajattelin otsikon tavoin, kun erään pahvilaatikoita ja maljakoita tuottavan yrityksen fb-sivuilla mainostettiin eteläafrikkalaista makaronilaatikkoa. Minun "Mamman makaronilaatikkoa" ei kyllä voita mikään! Kylläpä kaukaa yrittävät meikäläisen reviirille, tuumasin, ja kuten hyvin voit arvata, minun oli aivan pakko kokeilla tuota afrikkalaista versiota... vaikka ensin ajattelin, että mistä lie virtahevosta valmistettua, varmaan pahaa - ja sitä paitsi, entisenä hevoshulluna minä en ikinä valmistaisi mitään hevosesta, en vaikka siinä virtaisi kuinka lämmintä verta!

Tässäpä linkki sinullekin, jotta voit itse testata...

PS. No niin no, olihan siellä myös se nautavaihtoehto, enkä voi millään mennä väittämään, etteikö se olisi ollut hyvää! Mutta en vahingossakaan kutsuisi sitä makaronilaatikoksi, "bobotie" kuulostaa enemmän afrikkalaiselta - ja samalla se on myös sana, jonka afrikkalainen varmasti ymmärtää helpommin.

Ja lopuksi voisin vielä mainita, että bobotien ja minun makaronilaatikkoni kanssa maistuu kyseisen yrityksen pahvilaatikoiden ja myös maljakoiden sisältö...

Inkerin kiväärikana

     En tunne Inkeriä, mutta ruuan nimestä voisi hyvinkin saada sellaisen käsityksen, että hän halusi päästä eroon jostakin ihmisestä. Ja edelleen voisin veitsenterävän päättelykykyni voimalla päätellä, että tämä ihminen oli mies. Inkeri oli ehkä muuttanut pois kotoa ja joutunut "savolaesen tonhuonon" viettelemäksi - sellaisen miehen, joka kertoo kavereille: "Minulla ol naene, vaikka ette sitä tiennä. Minulla ol naene laossa. Minä kävim monastekki sel luona siellä, ja meillä ol oekeim mukavata keskenämmö. Päevät kuh helläöksie. Kuitenni tul meille sittem pien ermiel. Sano se naenem minulle, että sinä taejjat perkele pimittöä minuva teällä laossa."
     Ja niin Inkeri halusi päättää suhteen ennen kuin oli liian myöhäistä: "Minä en lähe ennee tuommoser retkun kanssa lattoo' enkä laon taa. Kun ei tie reilusti asijoetaa. Kaikkije' ihmiste nähe."
     Tämän jälkeen olen tapahtumien kulusta hieman eri mieltä Harri Tapperin kanssa: latoromanssi ei suinkaan loppunut tähän "naeseh hulluuve tähe", vaan mies alkoi kiristää Inkeriä. Niinpä Inkerille ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin näytellä halukasta ja kutsua mies atrialle. Hän suunnitteli polttavan ahdinkonsa vallassa sellaisen ruuan, etteivät miehen läskisoossiin tottuneet sisuskalut mitenkään voisi kestää niin paholaismaista kärvennystä. Ja miten hän kykeni tähän? Häntä auttoi Fernando, suuren purjealuksen komea kapteeni, joka oli palaamassa kotimaahansa Maustesaarille tehdyltä pitkältä ostosmatkalta. Fernando oli nimittäin ajatellut, että myös savolaiset (jotka olivat suomalaisista heimoista niitä kaikkein halukkaimpia reissuunlähtijöitä) voisivat oppia arvostamaan maailman mausteita.
     Fernando oli juuri luomassa suhteita rikkaisiin savolaisiin kauppamiehiin, kun hän veti aamutorin keväisenraikkaassa ilmassa syvään henkeä ihastuksesta. Hänen katseensa oli nimittäin osunut Inkerin pitkiin, pellavanvaaleisiin hiuksiin, joita tämä nauraessaan heilautteli puolelta toiselle. Fernando ei kerta kaikkiaan kyennyt saamaan katsettaan irti niistä, sillä auringonvalo ryöppysi tuossa hiusputouksessa kuin reippaan puhurin aikaansaama vedenvälke valtameren mainingeissa.

Seuraavassa Inkerin resepti vähemmän kohtalokkaassa muodossa...


AINEKSET

• chili (paitsi: pari kolme habaneroa, jos menee huonosti)
• suurehko sipuli
• Knorr Fond du Chef kanaliemihyydyke
• 2 1/2 dl kermaa
• 4 valkosipulinkynttä
• 3 1/2 rkl chilikastiketta (lisää tai vähennä parisuhteesi luonteen mukaan)
• 4-5 cm:n pala tuoretta inkivääriä raastettuna
• lime
• 3 rkl ketsuppia
• 1 1/2 rkl soijakastiketta
• 3 rasiaa (á 300-350 g) Kariniemen kanasuikaleita hunaja-inkiväärimarinadissa

Kuullota kevyesti öljyssä silputtu sipuli, valkosipulinkynnet, silputtu chili ja inkivääriraaste. Lisää limenmehu ja raastettu kuori, soijakstike, chilikastike, kanaliemihyydyke ja ketsuppi. Hämmennä ja anna oloutua hetki. Sekoita sitten joukkoon kerma ja kevyesti pannulla paistetut broilerisuikaleet ja anna hautua 20-30 minuuttia.
Tarjoa salaatin ja riisin tai pastan kanssa. 

Minulla sattui olemaan jääkaapissa pakkaus tomaatti-basilikaravioleja ja ne sopivat mainiosti kiväärikanan kanssa. Kuvassa näkyvä salaatti tuo annokseen raikkautta: jääsalaattia ja runsaasti omenakuutioita kevyellä kastikkeella (jossa öljyä, hunaja-omena viinietikkaa, suolaa, pippuria ja tujaus hunajaa).


PS  Kuten jo tuli mainittua, en tuntenut Inkeriä, enkä valitettavasti tiedä miten tarina päättyi, ja tehosiko kiväärikana hänen toivomallaan tavalla. Minulla on pieni epäilys, ettei toiminut, varsinkin jos hän laittoi ruokaan aiottua vähemmän chiliä. Silloin ruualla on ollut juuri päinvastainen vaikutus ja Inkeri on ehkä joutunut turvautumaan vanhempiin, hyviksi todettuihin keinoihin, esimerkiksi tällaiseen.
     Mutta teille rakkaat kanssasisareni... huomautettakoon lopuksi, että tuollainen chilinkäyttö on useimmissa tapauksissa hieman liian radikaalia, ja siksi sen käyttö olisi suotavaa vasta viimeisenä keinona - jos mikään muu ei auta.