keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Inkerin kiväärikana



     En tunne Inkeriä, mutta ruuan nimestä voisi hyvinkin saada sellaisen käsityksen, että hän halusi päästä eroon jostakin ihmisestä. Ja edelleen voisin veitsenterävän päättelykykyni voimalla päätellä, että tämä ihminen oli mies. Inkeri oli ehkä muuttanut pois kotoa ja joutunut "savolaesen tonhuonon" viettelemäksi - sellaisen miehen, joka kertoo kavereille: "Minulla ol naene, vaikka ette sitä tiennä. Minulla ol naene laossa. Minä kävim monastekki sel luona siellä, ja meillä ol oekeim mukavata keskenämmö. Päevät kuh helläöksie. Kuitenni tul meille sittem pien ermiel. Sano se naenem minulle, että sinä taejjat perkele pimittöä minuva teällä laossa."
     Ja niin Inkeri halusi päättää suhteen ennen kuin oli liian myöhäistä: "Minä en lähe ennee tuommoser retkun kanssa lattoo' enkä laon taa. Kun ei tie reilusti asijoetaa. Kaikkije' ihmiste nähe."
     Tämän jälkeen olen tapahtumien kulusta hieman eri mieltä Harri Tapperin kanssa: latoromanssi ei suinkaan loppunut tähän "naeseh hulluuve tähe", vaan mies alkoi kiristää Inkeriä. Niinpä Inkerille ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin näytellä halukasta ja kutsua mies atrialle. Hän suunnitteli polttavan ahdinkonsa vallassa sellaisen ruuan, etteivät miehen läskisoossiin tottuneet sisuskalut mitenkään voisi kestää niin paholaismaista kärvennystä. Ja miten hän kykeni tähän? Häntä auttoi Fernando, suuren purjealuksen komea kapteeni, joka oli palaamassa kotimaahansa Maustesaarille tehdyltä pitkältä ostosmatkalta. Fernando oli nimittäin ajatellut, että myös savolaiset (jotka olivat suomalaisista heimoista niitä kaikkein halukkaimpia reissuunlähtijöitä) voisivat oppia arvostamaan maailman mausteita.
     Fernando oli juuri luomassa suhteita rikkaisiin savolaisiin kauppamiehiin, kun hän veti aamutorin keväisenraikkaassa ilmassa syvään henkeä ihastuksesta. Hänen katseensa oli nimittäin osunut Inkerin pitkiin, pellavanvaaleisiin hiuksiin, joita tämä nauraessaan heilautteli puolelta toiselle. Fernando ei kerta kaikkiaan kyennyt saamaan katsettaan irti niistä, sillä auringonvalo ryöppysi tuossa hiusputouksessa kuin reippaan puhurin aikaansaama vedenvälke valtameren mainingeissa.



Seuraavassa Inkerin resepti vähemmän kohtalokkaassa muodossa...


AINEKSET

  • chili (paitsi: pari kolme habaneroa, jos menee huonosti)
  • suurehko sipuli
  • Knorr Fond du Chef kanaliemihyydyke
  • 2 1/2 dl kermaa
  • 4 valkosipulinkynttä
  • 3 1/2 rkl chilikastiketta (lisää tai vähennä parisuhteesi luonteen mukaan)
  • 4-5 cm:n pala tuoretta inkivääriä raastettuna
  • lime
  • 3 rkl ketsuppia
  • 1 1/2 rkl soijakastiketta
  • 3 rasiaa (á 300-350 g) Kariniemen kanasuikaleita hunaja-inkiväärimarinadissa

Kuullota kevyesti öljyssä silputtu sipuli, valkosipulinkynnet, silputtu chili ja inkivääriraaste. Lisää limenmehu ja raastettu kuori, soijakstike, chilikastike, kanaliemihyydyke ja ketsuppi. Hämmennä ja anna oloutua hetki. Sekoita sitten joukkoon kerma ja kevyesti pannulla paistetut broilerisuikaleet ja anna hautua 20-30 minuuttia.

Tarjoa salaatin ja riisin tai pastan kanssa. 

Minulla sattui olemaan jääkaapissa pakkaus tomaatti-basilikaravioleja ja ne sopivat mainiosti kiväärikanan kanssa. Kuvassa näkyvä salaatti tuo annokseen raikkautta: jääsalaattia ja runsaasti omenakuutioita kevyellä kastikkeella (jossa öljyä, hunaja-omena viinietikkaa, suolaa, pippuria ja tujaus hunajaa).


PS  Kuten jo tuli mainittua, en tuntenut Inkeriä, enkä valitettavasti tiedä miten tarina päättyi, ja tehosiko kiväärikana hänen toivomallaan tavalla. Minulla on pieni epäilys, ettei toiminut, varsinkin jos hän laittoi ruokaan aiottua vähemmän chiliä. Silloin ruualla on ollut juuri päinvastainen vaikutus ja Inkeri on ehkä joutunut turvautumaan vanhempiin, hyviksi todettuihin keinoihin, esimerkiksi tällaiseen.
     Mutta teille rakkaat kanssasisareni... huomautettakoon lopuksi, että tuollainen chilinkäyttö on useimmissa tapauksissa hieman liian radikaalia, ja siksi sen käyttö olisi suotavaa vasta viimeisenä keinona - jos mikään muu ei auta.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti