sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Poropizza ja Berlusconin vapaapäivä





Poro, pizza, Berlusconi, mitä yhteistä näillä kaikilla on? Ja aivan oikein, se tunnettu pizzaketju. Muuta yhteistä niillä ei sitten olekaan, sillä poro on yllättävän älykäs eläin ja pizza on Italian lahja maailmalle.

Jälleen kerran kohu-uutisia tuosta entisestä pääministeristä katsellessani toinen puoli aivoista suunnitteli samalla päivän ruokaa - sillä häneen liittyvät tapahtumat on jo niin moneen kertaan toistettu, ettei niiden pohtimiseen tällaisella tavallisellakaan tallukalla tarvita kuin puolet aivoista. Kumpi puolisko se oli, en osaa sanoa, sillä myös ruokaa samanaikaisesti miettiessä aivokapasiteettini oli jo täydellisesti käytössä, ja kyseisen asian pohtiminen olisi jo ollut liikaa.

Reseptit kulkivat silmieni editse filmin lailla, ja aina välillä niiden lomasta vilkutti Berlusconi. Koko mies alkoi siinä vaiheessa ärsyttää, ja mietinkin miksi ne eivät millään voisi antaa hänelle jo muutamia vapaapäiviä, ettei mokoma aina uutisissa koheltaisi. Eihän hän voi oikeasti enää tuossa iässä jaksaa, ehtiä ja pystyä laittamaan lusikkaansa joka soppaan! Vaan kun voi, ja niin hän on sitten mukana tämän kertaisessa ruuassammekin, halusimme tai emme. Ilman häntä ei nimittäin tämä pizzaidea olisi kenties lainkaan syntynyt, se kai on hänen edukseen sanottava. Joten on hän sentään jotain hyvääkin saanut aikaiseksi. Hänen tulisikin, asioiden läpijyräämisen sijasta keskittyä ilmiöön nimeltä perhosefekti. Sillä voisi olla paljon kauaskantoisemmat vaikutukset kuin hänen nykyisellä tyylillään. Ajattele nyt kuinka paljon hän on vaikuttanut tuohon Italian ykköslahjaan maailmalle. Kokonainen pizzaketju on nimennyt pizzan hänen mukaansa ja aivan kuin se ei riittäisi, on tämä yksi perheenäiti kehitellyt oman pizzareseptin, joka kolmen lapsen kautta leviää heidän kotikeittiöihinsä ja sieltä edelleen eteenpäin. Meidän on siis oltava kiitollisia: vain siksi, että hän päätti pyörähtää täällä pohjoisen perukoilla, on Berlusconi-pizza tullut jäädäkseen, ja sehän tietenkin tarjotaan porolla, ei aivoilla, vaikka - niin kuin jo mainitsin - poro on älykäs eläin.


PIZZATAIKINA (kahdelle pizzalle)

2 dl       vettä
2/3 pkt hiivaa 
3 dl       vehnäjauhoja
2 1/2 dl ruisjauhoja
1 tl        suolaa
30 g       voita (sulatettuna)
1/2 dl    oliiviöljyä (tai rypsiöljyä)
4 rkl     tuoretta timjami- ja oreganosilppua


  • Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja liota siihen hiiva.
  • Lisää veteen keskenään sekoitetut ruis-ja vehnäjauhot (jotka on maustettu suolalla ja yrttisilpulla) sekä samoin keskenään sekoitetut voi ja oliiviöljy. (Koska olen laiska, teen tämän molempia vuorotellen samalla kun yleiskone tekee hommia alhaisella nopeudella. Sitten jätän taikinan pyörimään, kunnes se irtoaa kulhon reunoista.)
  • Jos taikina jää liian löysäksi, lisää pikku loraus öljyä ja vehnäjauhoja, n. 1/4-1/2 desiä.
  • Lopuksi vaivaa taikinaa hieman ja jätä se sitten kohoamaan liinan alle vedottomaan paikkaan. 



Taikinan kohotessa ehdit tehdä tomaattikastikkeen ja valmistella muut ainekset.


NOPEA TOMAATTIKASTIKE PASTALLE JA PIZZALLE

1/2 dl  oliiviöljyä 
2 tl      roseepippuria
3          valkosipulinkynttä silputtuna
ripaus suolaa
4 dl     tomaattimurskaa (esim. valkosipulin tai yrtin makuisena)
muutama hippunen mustapippuria
1/2       sitruunan mehu


  • Kuumenna öljy pannussa ja heitä sekaan valkosipuli. 
  • Freesaa hetki ja lisää sitten roseepippuri ja suola, sekä mustapippuria maun mukaan. 
  • Anna makujen tekeytyä ja lisää seokseen tomaattimurska. 
  • Anna purpatella muutama minuutti ja mausta lopuksi vielä sitruunamehulla. Poista levyltä ja anna jäähtyä.


TÄYTTEET (per pizza)

3-4 rkl     piparjuuritahnaa
runsaasti tomaattikastiketta
60-70 g   poron kylmäsavurouhetta
n. 150 g    kantarelleja ja mustatorvisieniä (tai pelkästään toista)
1                sipuli
3                valkosipulin kynttä
5-6            siivunpuolikasta poron kylmäsavupaistileikkeleistä
                 (jalopeñoa)
n. 100g     juustoraastetta (laitan mustaleimaa jonkun muun, esim. pizzajuustoraasteen sekaan)
                 suolaa
                 mustapippuria 


  • Silppua sipulit ja kuullota niitä kevyesti öljyssä, lisää pannulle sienet ja sekoittele pari minuuttia. Mausta suolalla.
  • Sekoita juustoraasteet.
  • Pilko jalopeñot (käytän tähän purkista valmiiksi siivutettuja jotka on nopea pilkkoa pikkusen pienemmäksi)

Kun taikina on kohonnut (1 tunti tai mielellään hieman enemmän), jaa se leivinpöydällä kahtia ja leivo palasista jauhoja ja kaulinta apuna käyttäen pyöreät pizzapohjat (n. 27 cm läpimitaltaan).



(ajattelin pyöräyttää ne silleen hienosti ilman kaulinta...)

(mutta mörköjähän siitä vaan tuli)


Jos sinulla on aikaa, anna pohjien kohota vielä hetki pellillä ennen kuin laitat täytteet.


  • Sivele pohja ensin piparjuuritahnalla.
  • Levitä sen päälle runsaasti tomaattikastiketta.
  • Seuraavaksi poron kylmäsavurouhetta.
  • Sitten sipuli-sienisekoitusta.
  • Ja jalopeñoja. (meillä jotkut syö ilman, mutta mun on ihan pakko laittaa koska ne on niin hyviä!)
  • Mausta pippurilla. 
  • Sekä kylmäsavupaistisiivut.
  • Ja lopuksi juustoraaste.



(tässä vaiheessa ei enää millään malttais odottaa...juusto vielä ja uuniin...)

  • Paista uunin keskitasolla 225 asteessa n.15 minuuttia.
  • Ripottele päälle vielä ennen tarjoilua tuoretta timjami-oreganosilppua



(kuori on hyvää, mutta sitä mieltä on mun koiratkin, joten täytyyhän niillekin jättää...:)


Tätä maukasta pizzaa syödessäni tulin lopulta hieman toisiin aatoksiin. Toivottavasti ne eivät sittenkään anna Berlusconille lisää vapaapäiviä, sillä hänelle voisi pälkähtää mieleen tulla tänne kaukaiseen maahamme tarkistamaan, mikä ihme se Berlusconi-pizza oikein on. Sillä käynnillä ei välttämättä olisikaan enää hyviä perhosvaikutuksia. Hän saattaisi tykästyä pizzoihimme, mistä seuraisi vääjäämättä se että muutama porotokka päätyisi Italian alpeille. Ei kait siellä ole edes jäkälää - paitsi tuo yksi, joka kävisi siellä aina välillä lihanhakureissulla.

Ja lopuksi, koska tiedämme hyvin kuinka politiikka pilaa kaikki, jotka siellä soppaansa keittelevät, on minulla viesti tuolle hurmaavalle herra-entiselle-(ja oletettavasti myös tulevalle)-valtionpäämiehelle: perhosia Berlusconi, perhosia! Ja vastauksena heti hänen mieleensä juolahtavaan kysymykseen: ei, rakas Silvio, me emme syö niitä täällä "kulinarismin takapajulassa".

Ja vielä... minua niin kismittää kun kokonaisen maan ruokakulttuuria mollataan parin maistelun perusteella. En minäkään tee niin, vaikka minä ja tuttavani olemme saaneet Italiassa harmittavan usein kengänpohjapihviä. Totean vain: moni taitaa tykätä siellä kypsemmästä - paitsi Berlusconi.

8 kommenttia:

  1. Hauska teksti Berlusconista!

    Tuota pitsaakin voisi kokeilla! Yksin asujana ei vain meinaa viitsiä tehdä, mutta sitten kun poika tulee kylään avonsa kanssa. Mörkökuvat ovat hyvin kuvaavia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laali :) Jostain kumman syystä niitä mörköjä ilmaantuu aina välillä mun keittiöön. Tuo ei onneksi ollut vielä kovin paha, muodosta päätellen enempi "sydämellinen" ;)

      Poista
  2. Poro on parasta ja vaikka meillä on tehty porosta vähän kaikkea pizza on nyt unohtunut. Tämä lipsahdus täytyy korjata :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poronliha on mun lemppareita myös :) Täällä etelässä - ja varsinkin meidän kylässä - vaan on hiukka rajallista tuo tarjonta...

      Poista
    2. Me tilataan syksyisin kemijärveltä puolikas tai kokonainen poro pakkastilanteesta riippuen.

      Poista
    3. Hmm, ei hassumpi idea! Mun pakastimeen mahtuis vaikka kokonainenkin, mutta sitten tarttis poistaa kaikki muu sieltä... niin että puolikas ois varmaan hyvä ens alkuun ;) Pitääpä ruveta tutkimaan tuota vaihtoehtoa. Jos käy liian kalliiksi, on siinä hyvä syy lähteä pohjoiseen poronhakureissulle - sitten kun on tosiaankin pakkasta :)

      Poista
  3. vou poropizza on huippu hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä! Ja vaikka se onkin suussasulavan hyvää, niin olen kyllä katsellut kuolaten sun "Porofileetä ja vodkakarpaloita" -päivitystä! Jahka saan kynteni iskettyä kunnon porofileeseen, niin sitä teen :)

      Poista