maanantai 28. lokakuuta 2013

Maailman lyhin ruokablogipäivitys





Sivele Sourcream&Onion-maissilastun päälle appelsiinituorejuustoa ja syö se!

Siinä se oli.

Paitsi että tuli vuodenajasta mieleen: maistuu varmasti sekä kädettömille (auta syömisessä), päättömille (älä kysy multa!), terävähampaisille (silloin kun ei ole verta tarjolla) ja varsinkin vasta haudasta nousseille, joilla on taatusti aivan sairas nälkä; sekä itsellesi sitten kun bileet on ohi ja istut zombiena kaiken sekasotkun keskellä viimeinen viinilasillinen kädessäsi.

Ai samperi, siinä menikin sitten se lyhimmän blogipäivityksen titteli! Mikä ihme siinä on kun ei saa sanallisen arkkunsa kantta suljettua koskaan ajoissa...?


lauantai 19. lokakuuta 2013

Arrabbiatakanaa ja mozzarella-tomaatti-basilikaraviolia





Aina välillä minuun iskee tulisen himo keskellä kirkasta arkipäivää. Ja silloin yksi (niistä monista;) keinoista on laittaa päivälliseksi arrabbiatakanaa ravioleitten kera. Nopeutensa puolesta tämä kuuluu selvästi "arjen pelastajiin", vaikka se nyt vähän hintavampi onkin muihin arkiruokiin verrattuna.

Nythän tutkijat ovat tulleet siihen tulokseen, että mausteet ja tulinen ruoka ovat terveellisiä. Ja siitä löytyy tutkimustuloksia esimerkiksi tästä Daily Mailin artikkelista, ja tarkempaa tietoa kiehtovista chileistä Suomen chiliyhdistyksen sivuilta. Laitoin lehtiartikkelin tuohon linkkinä siksi että kaikki mikä terveelliseksi tai meille hyväksi väitetään, ei - kuten tiedämme - tietenkään ole sitä. Tulisen ruuan terveellisyyteen minä henkilökohtaisesti kuitenkin uskon, siitäkin huolimatta että elintarviketeollisuuden kommervenkit ovat joskus yhtä hämmentäviä kuin kosmetiikkateollisuudenkin. Olen usein miettinyt, miten ne kaikenmaailman Q10:net ja vanhenemista estävät eri aineet (valitettavasti vain ihon;) sekä kohottavat entsyymit ynnä muut muka oikeasti ovat parempia ja ihoa tervehdyttävämpiä kuin esimerkiksi Tummelin sisältö. Mutta toisin kuin näiden ihmeaineiden syvältä vaikuttavat ainesosat (jotka jäävät uskon varaan), käy tuo tutkijoiden todistelu tulisesta ruuasta jotenkin ainakin minun järkeeni.

Niin että tässäpä nopea reseptini, jos sinua joskus vaivaa sama ongelma jopa keskellä viikkoa. Otan tähän aina automaattisesti PIRKKA-raviolia ja samanmerkkistä arrabbiatapestoa, niin että olen varmaankin jostain PIRKKA lehdestä tämän joskus poiminut - vaikka se onkin matkan varrella saattanut hieman muuttua. 


AINEKSET (3-4:lle)

250 g     PIRKKA Mozzarella-tomaatti-basilikaravioleja
600 g    kananpojan fileesuikaleita (jos löydät hunaja-inkiväärimarinadilla niin sopii tähän kuin nenä päähän)
1            sipuli
n. 3 rkl PIRKKA Arrabbiata pestoa
1            punainen paprika (pieni)
1            keltainen paprika (pieni)
              suolaa
              mustapippuria
              raastettua parmesaania
              tuoretta basilikaa

  • Kuullota silputtu sipuli öljyssä ja laita sivuun odottamaan.
  • Ruskista kanasuikaleet ja lisää niiden joukkoon kuullotettu sipuli sekä arrabiatapesto, sekä lisäksi suolaa ja pippuria maun mukaan.
  • Anna muhia hetki ja lisää pannulle kuutioidut paprikat.
  • Jätä seos tekeytymään keskilämmölle ja keitä ravioleja runsaassa vedessä 3-4 minuuttia.






    • Valuta vesi ravioleista ja sotke ne kana-pestoseoksen kanssa sekaisin.
    • Ja lopuksi annoksen päälle vielä paremsaaniraastetta ja silputtua basilikaa.

    Ja johan irtos - ainakin siihen saakka kunnes se taas iskee...








    sunnuntai 13. lokakuuta 2013

    Poropizza ja Berlusconin vapaapäivä





    Poro, pizza, Berlusconi, mitä yhteistä näillä kaikilla on? Ja aivan oikein, se tunnettu pizzaketju. Muuta yhteistä niillä ei sitten olekaan, sillä poro on yllättävän älykäs eläin ja pizza on Italian lahja maailmalle.

    Jälleen kerran kohu-uutisia tuosta entisestä pääministeristä katsellessani toinen puoli aivoista suunnitteli samalla päivän ruokaa - sillä häneen liittyvät tapahtumat on jo niin moneen kertaan toistettu, ettei niiden pohtimiseen tällaisella tavallisellakaan tallukalla tarvita kuin puolet aivoista. Kumpi puolisko se oli, en osaa sanoa, sillä myös ruokaa samanaikaisesti miettiessä aivokapasiteettini oli jo täydellisesti käytössä, ja kyseisen asian pohtiminen olisi jo ollut liikaa.

    Reseptit kulkivat silmieni editse filmin lailla, ja aina välillä niiden lomasta vilkutti Berlusconi. Koko mies alkoi siinä vaiheessa ärsyttää, ja mietinkin miksi ne eivät millään voisi antaa hänelle jo muutamia vapaapäiviä, ettei mokoma aina uutisissa koheltaisi. Eihän hän voi oikeasti enää tuossa iässä jaksaa, ehtiä ja pystyä laittamaan lusikkaansa joka soppaan! Vaan kun voi, ja niin hän on sitten mukana tämän kertaisessa ruuassammekin, halusimme tai emme. Ilman häntä ei nimittäin tämä pizzaidea olisi kenties lainkaan syntynyt, se kai on hänen edukseen sanottava. Joten on hän sentään jotain hyvääkin saanut aikaiseksi. Hänen tulisikin, asioiden läpijyräämisen sijasta keskittyä ilmiöön nimeltä perhosefekti. Sillä voisi olla paljon kauaskantoisemmat vaikutukset kuin hänen nykyisellä tyylillään. Ajattele nyt kuinka paljon hän on vaikuttanut tuohon Italian ykköslahjaan maailmalle. Kokonainen pizzaketju on nimennyt pizzan hänen mukaansa ja aivan kuin se ei riittäisi, on tämä yksi perheenäiti kehitellyt oman pizzareseptin, joka kolmen lapsen kautta leviää heidän kotikeittiöihinsä ja sieltä edelleen eteenpäin. Meidän on siis oltava kiitollisia: vain siksi, että hän päätti pyörähtää täällä pohjoisen perukoilla, on Berlusconi-pizza tullut jäädäkseen, ja sehän tietenkin tarjotaan porolla, ei aivoilla, vaikka - niin kuin jo mainitsin - poro on älykäs eläin.


    PIZZATAIKINA (kahdelle pizzalle)

    2 dl       vettä
    2/3 pkt hiivaa 
    3 dl       vehnäjauhoja
    2 1/2 dl ruisjauhoja
    1 tl        suolaa
    30 g       voita (sulatettuna)
    1/2 dl    oliiviöljyä (tai rypsiöljyä)
    4 rkl     tuoretta timjami- ja oreganosilppua


    • Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja liota siihen hiiva.
    • Lisää veteen keskenään sekoitetut ruis-ja vehnäjauhot (jotka on maustettu suolalla ja yrttisilpulla) sekä samoin keskenään sekoitetut voi ja oliiviöljy. (Koska olen laiska, teen tämän molempia vuorotellen samalla kun yleiskone tekee hommia alhaisella nopeudella. Sitten jätän taikinan pyörimään, kunnes se irtoaa kulhon reunoista.)
    • Jos taikina jää liian löysäksi, lisää pikku loraus öljyä ja vehnäjauhoja, n. 1/4-1/2 desiä.
    • Lopuksi vaivaa taikinaa hieman ja jätä se sitten kohoamaan liinan alle vedottomaan paikkaan. 



    Taikinan kohotessa ehdit tehdä tomaattikastikkeen ja valmistella muut ainekset.


    NOPEA TOMAATTIKASTIKE PASTALLE JA PIZZALLE

    1/2 dl  oliiviöljyä 
    2 tl      roseepippuria
    3          valkosipulinkynttä silputtuna
    ripaus suolaa
    4 dl     tomaattimurskaa (esim. valkosipulin tai yrtin makuisena)
    muutama hippunen mustapippuria
    1/2       sitruunan mehu


    • Kuumenna öljy pannussa ja heitä sekaan valkosipuli. 
    • Freesaa hetki ja lisää sitten roseepippuri ja suola, sekä mustapippuria maun mukaan. 
    • Anna makujen tekeytyä ja lisää seokseen tomaattimurska. 
    • Anna purpatella muutama minuutti ja mausta lopuksi vielä sitruunamehulla. Poista levyltä ja anna jäähtyä.


    TÄYTTEET (per pizza)

    3-4 rkl     piparjuuritahnaa
    runsaasti tomaattikastiketta
    60-70 g   poron kylmäsavurouhetta
    n. 150 g    kantarelleja ja mustatorvisieniä (tai pelkästään toista)
    1                sipuli
    3                valkosipulin kynttä
    5-6            siivunpuolikasta poron kylmäsavupaistileikkeleistä
                     (jalopeñoa)
    n. 100g     juustoraastetta (laitan mustaleimaa jonkun muun, esim. pizzajuustoraasteen sekaan)
                     suolaa
                     mustapippuria 


    • Silppua sipulit ja kuullota niitä kevyesti öljyssä, lisää pannulle sienet ja sekoittele pari minuuttia. Mausta suolalla.
    • Sekoita juustoraasteet.
    • Pilko jalopeñot (käytän tähän purkista valmiiksi siivutettuja jotka on nopea pilkkoa pikkusen pienemmäksi)

    Kun taikina on kohonnut (1 tunti tai mielellään hieman enemmän), jaa se leivinpöydällä kahtia ja leivo palasista jauhoja ja kaulinta apuna käyttäen pyöreät pizzapohjat (n. 27 cm läpimitaltaan).



    (ajattelin pyöräyttää ne silleen hienosti ilman kaulinta...)

    (mutta mörköjähän siitä vaan tuli)


    Jos sinulla on aikaa, anna pohjien kohota vielä hetki pellillä ennen kuin laitat täytteet.


    • Sivele pohja ensin piparjuuritahnalla.
    • Levitä sen päälle runsaasti tomaattikastiketta.
    • Seuraavaksi poron kylmäsavurouhetta.
    • Sitten sipuli-sienisekoitusta.
    • Ja jalopeñoja. (meillä jotkut syö ilman, mutta mun on ihan pakko laittaa koska ne on niin hyviä!)
    • Mausta pippurilla. 
    • Sekä kylmäsavupaistisiivut.
    • Ja lopuksi juustoraaste.



    (tässä vaiheessa ei enää millään malttais odottaa...juusto vielä ja uuniin...)

    • Paista uunin keskitasolla 225 asteessa n.15 minuuttia.
    • Ripottele päälle vielä ennen tarjoilua tuoretta timjami-oreganosilppua



    (kuori on hyvää, mutta sitä mieltä on mun koiratkin, joten täytyyhän niillekin jättää...:)


    Tätä maukasta pizzaa syödessäni tulin lopulta hieman toisiin aatoksiin. Toivottavasti ne eivät sittenkään anna Berlusconille lisää vapaapäiviä, sillä hänelle voisi pälkähtää mieleen tulla tänne kaukaiseen maahamme tarkistamaan, mikä ihme se Berlusconi-pizza oikein on. Sillä käynnillä ei välttämättä olisikaan enää hyviä perhosvaikutuksia. Hän saattaisi tykästyä pizzoihimme, mistä seuraisi vääjäämättä se että muutama porotokka päätyisi Italian alpeille. Ei kait siellä ole edes jäkälää - paitsi tuo yksi, joka kävisi siellä aina välillä lihanhakureissulla.

    Ja lopuksi, koska tiedämme hyvin kuinka politiikka pilaa kaikki, jotka siellä soppaansa keittelevät, on minulla viesti tuolle hurmaavalle herra-entiselle-(ja oletettavasti myös tulevalle)-valtionpäämiehelle: perhosia Berlusconi, perhosia! Ja vastauksena heti hänen mieleensä juolahtavaan kysymykseen: ei, rakas Silvio, me emme syö niitä täällä "kulinarismin takapajulassa".

    Ja vielä... minua niin kismittää kun kokonaisen maan ruokakulttuuria mollataan parin maistelun perusteella. En minäkään tee niin, vaikka minä ja tuttavani olemme saaneet Italiassa harmittavan usein kengänpohjapihviä. Totean vain: moni taitaa tykätä siellä kypsemmästä - paitsi Berlusconi.

    torstai 10. lokakuuta 2013

    Kookos-valkosuklaakakku ja kastikeraati




    Itse odotan innolla lumen tuloa - kuin pingviini Afrikassa, mutta tiedän, että tämän asian hehkuttaminen saattaa ärsyttää niitä, joita tuleva kaamosaika masentaa jo valmiiksi. Siksi päätin tarjota tässä hieman eksoottista piristystä syyspimeiden keskelle.

    Valitettavasti minun on jälleen muistutettava, ettei tämä kakku synny avaamatta ensin kookospähkinää. Kun ryhdyn hommiin avaan mieluummin kerralla kaksi tai kolme, jolloin hedelmälihaa riittää ruuan lisäksi leivonnaisiin/jälkkäriin ja loput vielä mysliinkin. Itse mysli säilyy luonnollisesti pitkään, joten tuorekookoksen kanssa on hyvä sotkea erillinen, pienempi annos, joka tulee käytettyä nopeammin. Pieneksi raastettu, paahdettu kookos säilyy pikkusen paremmin, mutta ei sekään kuolematon ole, sillä elämähän on yhtä kiertokulkua - ja kärsimystä (kuten kookosta teurastettaessa saimme todeta).

    Ja nyt, ennen kuin homma lähtee lapasesta ja vaivut juttujeni vuoksi lopullisesti koomanomaiseen masennustilaan, palaamme varsinaisen asian äärelle. 


    KOOKOS-VALKOSUKLAAKAKKU

    140 g    pähkinä-valkosuklaata
    100 g    tuoretta kookosta
    1 1/2 dl sokeria
    100 g    voita
    1 dl       jauhoja
    1 tl        leivinjauhetta
    1/2 tl    ruokasoodaa
    4           munaa (keltuaiset ja valkuaiset eroteltuina)


    • Sulata suklaa vesihauteessa. Huomaat tässä vaiheessa, että pähkinät vaikuttavat aika isoilta kokkareilta, mutta ei haittaa, ne antavat kakkuun mukavasti rouskittavaa. 

    • Poista kattila kuumasta, lisää siihen voi ja sekoita hyvin.

    • Lisää seuraavaksi keltuaiset yksitellen, edelleenkin hyvin sekoittaen ja sen jälkeen jauhot (joissa mukana sooda ja leivinjauhe), raastettu kookos ja sokeri.

    • Kääntele lopuksi taikinan joukkoon vaahdoksi vatkatut valkuaiset ja kaada se voideltuun, kevyesti jauhotettuun vuokaan. Paista uunissa 150 asteessa n. 40 minuuttia.


    Olen normaalisti käyttänyt tähän sitä "vanhanaikaista" kuivakakkuvuokaa, mutta nyt lämäsin taikinan leipävuokaan - saadakseni vain todeta, että hyi kun tuli ruma kakku! Ja koska kuvaaja, ja/tai kokki, on niin huono (yksi ja sama henkilö, niin ettei voi edes syyttää ketään toista), näyttää kakku kuvassa käntyltä. Mutta tämänkertaisesta kakun rumuudesta huolimatta voit uskoa, että hyvää se on aina: niin muhevaa ja mehevää, etten malttanut odottaa jäähtymistä ja lisäsin kastikkeen sen päälle liian aikaisin - mikä ei tietenkään yhtään parantanut kuvan laatua. No hui hai, syötäväksihän se on tehty!

    Halusin kokeilla kolmea, eri tavalla maustettua valkosuklaakastiketta kakulle kaveriksi ja antaa sitten eri versiot makuraadin arvioitavaksi. (Seuraavat määrät tulevat jokaiseen versioon erikseen, ettei lopu kesken;)



    VALKOSUKLAAKASTIKE KOLMELLA TAPAA

    100 g valkosuklaata (ei pähkinöitä;)
    1 dl    kuohukermaa

    • Sulata suklaa vesihauteessa ja valuta nopeasti kiehauttamasi kerma ohuena norona suklaaseen. Sekoita koko ajan hyvin. Mausta kastike.



    Eri lailla maustetut versiot:

    1. Alkoholiton appelsiinikastike, jolloin kerman jälkeen lisätään 1/2 dl appelsiinimehua ja 1/2 dl raastettua kookosta.

    2. Cointreau-kastike, jolloin lisätään 1/2 dl Cointreau-likööriä.

    3. Piña Colada -kastike, jolloin sekaan lirautetaan 1/2 dl Piña Colada -likööriä.

    Kysyt ehkä, että miksi kastike? Siksi että tykkään itse syödä jälkiruuaksi kakkua kylmän tai lämpimän kastikkeen, ja kahvin kera. Tässä tapauksessa oli siis kyseessä se kuuma kakku viileällä soossilla, ja huh kun oli hyvää... ja seuraava palanen toisella kastikkeella... ja sitä seuraava palanen kolmannella versiolla...  

    Ja koska makuraati ei saanut maistelun ohessa mumistua muuta kuin "Hyvää!", jää minun tehtäväkseni (miksi kaiken joutuu aina tekemään itse!) antaa tässä jonkinlainen arvio soosseista.


    Alkoholiton kastike
    • reipas
    • rustiikkinen
    • suutuntuma hyvä
    • raikas, sitruksinen jälkipotku


    Cointreau-kastike
    • sileä
    • rohkea - jopa tuhma
    • "vie mut kotiin" -jälkimaku


    Piña Colada -kastike
    • pehmeä kuin suudelma
    • varressa lambadaa
    • viipyilevä, "kieriskellään rannalla" -kokonaisuus



    maanantai 7. lokakuuta 2013

    Puolalainen osteri




    Ja taas minä sain itseni kiinni narraamisesta, tai pikemminkin lupauksen rikkomisesta. Tähän piti tulla vielä se yksi kookosjuttu, mutta totesin, että kun kerran lähdettiin äyriäislinjalle niin jatketaan vielä sillä. Tosin, nyt ei oikeasti ole kyse äyriäisistä - eikä edes ostereista. Ja rehellisesti sanottuna (jos nyt välillä laskettelisi muutakin kuin palturia), puolalainen osteri on sen verran ötyä, että parempi jos sitä ei maista suussa laisinkaan! Nyt sinä mietit, onko mitään järkeä lukea tätä päivitystä loppuun saakka, sen lyhykäisyydestä huolimatta. Vastaus: on, jos etsit jotakin hauskaa alkoholiin liittyvää jippoa juhliisi - esimerkiksi rapukesteihin... Eli tulihan ne äyriäiset sieltä lopulta...;)


    YHDEN PAHAA AAVISTAMATTOMAN VIERAAN ANNOS

    • Keplottele lasin pohjalle yksi ehjä munankeltuainen.
    • Ripottele sen päälle pikkusen suolaa (tässä on aivan se ja sama mitä suolaa ;)
    • Seuraavaksi lurautetaan ketsuppia ja sitten rouhitaan sen päälle vielä mustapippuria (suht reilusti). (Mutta kuokkavieraille cayennepippuria.)
    • Ja lopuksi vielä 4-5 cl votkaa.

    HUOM! Muista lisätä ainekset varovasti, ettei keltuainen mene rikki!


    Sitten vaan drinkit tarjottimelle ja toivottamaan vieraat tervetulleiksi. Jos haluat, että he tulevat juhliisi seuraavallakin kerralla, on hyvä täsmentää ja vielä alleviivata, että tämä paukku kannattaa ja pitääkin hujauttaa suoraan vatsaan.

    Niin, ja jos sinulla on epätoivottuja vieraita kuokkimassa juhlissasi, tässä on hyvä tilaisuus päästä heistä eroon - tarjoilet juoman cayennepippurilla ja unohdat vaan kertoa heille miten se on tarkoitus juoda. Kyyneleet silmissä kakomisen jälkeen he poistuvat paikalta vaivihkaa, eivätkä palaa enää koskaan.

    Tämän päivityksen tekeminen...hik...oli mun mielestä aika kivaa...hik...hik...
    ...kokki on nyt poistunut keittiöstä...

    lauantai 5. lokakuuta 2013

    15 minuutin kookos-tiikerirapucurry




    Voiko mitään järjettömän hyvää syntyä 15 minuutissa? Totta kai voi, esimerkiksi näin:


    AINEKSET (kahdelle)

    1                iso punainen paprika
    n. 3 dl       mustatorvisieniä ja kanttarelleja (tai vain toista :)
    n. 200 g   tiikerirapuja
    1 dl            raastettua kookosta
    n. 1 1/2 dl kookosmaitoa /-kermaa
    1/2 -1 dl    kuohukermaa
    1 rkl           punaista thai-currytahnaa
                      tuoretta basilikaa
                      pikku hippunen kristallisuolaa


    No joo, jos totta puhutaan, niin taisin valehdella hieman: tähän tarvittavaa, maukasta tuoretta kookosraastetta ei voi saada, jos ei ensin avaa kookospähkinää ja siihen menee jo se 15 minuuttia - tai paljon kauemmin, jos et tiedä miten se tehdään. Ohje löytyy täältä. MUTTA, sen voi tehdä vaikka edellisenä päivänä, tai joskus muulloin etukäteen kun haluat purkaa agressioita, sillä kookoksen hedelmäliha säilyy maukkaana jääkaapissa useampia päiviä.

    Niin, ja tiikeriravut tulevat tietenkin pakkasesta, eikä niidenkään sulattamista suositella tehtäväksi liian pikaisesti: yön yli jääkaapissa on paras vaihtoehto. No sinne vaan jääkaappiin kookoksen viereen odottamaan kokkaushetkeä.

    Ei muita valheita tällä kertaa, joten päästään asiaan.

    Mahdollisimman laadukkaat raaka-aineet ovat tässäkin ruuassa hyvän maun a ja o. Eli raasta itse kookos ja osta tiikeriravut mieluimmin sertifioidulta tuottajalta, joka ottaa miljöötekijät huomioon. Löysin kaupasta villinä Tyynestämerestä pyydystettyjä (ei nuotalla), jotka olivat todella hyviä.


    VALMISTUS

    • Lorauta puolikuumalle pannulle öljyä ja sekoita siihen thai-currytahna. Vispaa puolisen minuuttia ja lisää sitten kookosmaito / -kerma. Kookosmaitopurkista kannattaa valita vain se tiivistynyt valkoinen tahna, josta tulee eniten makua. Voit myös käyttää hyvälaatuista kookoskermaa, jolloin voit halutessasi korvata sillä kuohukerman.
    • Anna hautua pieni hetki ja lisää sitten ohuiksi suikaleiksi leikattu paprika ja sopivan kokoisiksi paloiksi halkaistut sienet. (Olen huomannut ettei sienien käyttäminen pannulla etukäteen ole ollenkaan tarpeellista tässä tapauksessa, mutta toki niinkin voi tehdä, jos haluaa poistaa niissä olevan "ylimääräisen" veden.)

    • Lisää seuraavaksi kuohukermaa, jos haluat, tai tuntuu siltä että maku niin vaatii. Samoin voit lisätä myös currytahnaa. Ole kuitenkin varovainen sen kanssa, sienten ja rapujen herkät maut peittyvät helposti sen alle.
    • Heitä sekaan hippunen suolaa ja anna muhia kolmisen minuuttia.
    • Lisää lopuksi tiikeriravut (joita olet kuivattanut jonkin aikaa talouspaperin päällä) toiseksi kolmeksi minuutiksi.
    • Raasta hautumisen aikana kookospalat ja paahda hiutaleet hyvin kevyesti kuumalla, kuivalla pannulla - vain sen verran, että juuri ja juuri alkaa näkyä pieniä paahtumisen merkkejä.
    • Asettele kookos-rapucurrya riisipedin päälle, ripottele sille silputtua basilikaa ja paahdettuja kookoshiutaleita, ja nauti!


    Ja koska nyt rupesin kookospähkinää avaamaan, niin teinpä siitä saman tien myös jotakin makeaa, jota ei kuitenkaan syöty tämän aterian päätteeksi (ei kookosta kookoksen päälle ;). Joten siitä seuraavalla kerralla.










    torstai 3. lokakuuta 2013

    Kuinka kookos teurastetaan (Ei heikkohermoisille!)




    Ensin haetaan metsästäjältä kaksi laadukasta yksilöä, ja tarkistetaan että ne ovat juuri sellaisia kuin niiden pitää. Sitten koetellaan pään aukkoja, ja valitaan molempien naamasta se pehmeämpi silmä.




    Sitä kautta saamme nesteet ulos. Muista, tämä neste kannattaa juoda heti teurastuksen yhteydessä, sillä se on erittäin terveellistä - mutta voi sen käyttää myöhemminkin.




    Kun neste on valutettu, pitää meidän luonnollisesti päästä käsiksi sisälmyksiin, ja se onkin koko homman vaikein osa - tai niin minä pitkään kuvittelin. Kunnes luin netistä ohjeen, miten tällainen veijari oikeaoppisesti paloitellaan. Aseta se mahalleen teurastuspöydälle, ota kiinni päästä ja lyö painavan kokkiveitsen hamarapuolella sitä niskan ja selän yhtymäkohtaan. Lyönnin on oltava napakka, mutta enemmän napautus kuin kuolinisku. Muutaman iskun jälkeen sitä käännetään n. 45 astetta ja annetaan sille jälleen muutama terävä napautus. Tätä jatketaan muutaman kierroksen verran, jonka jälkeen päässä ja niskassa pitäisi jo vähitellen näkyä jonkinlainen halkeama.




    (Tämä kuvasarja on hieman harhaanjohtava. Käännetään siis horisontaalisesti, ei isketä ahteriin!)


    Tässä kohtaa voit itse valita: joko jatkat naputtelua kunnes jakaantuminen tapahtuu, tai voit antaa pikaisen kuoliniskun työntämällä veitsenterän pään ja selän läpi, ja iskemällä vasaralla, jolloin loppu tulee nopeammin.

    Paloista (ne saadaan aikaiseksi vasaralla tai kokkiveitsellä, tai molemmilla - mutta edelleenkään ei tarvita kirvestä) irrotetaan tietenkin lihat, jotka lähtevät helposti irti pienellä veitsellä.




    Seuraavaksi irrotamme kalvot, joiden poistaminen tapahtuu parhaiten vuolemalla.




    Lopuksi täytyy vielä muistaa teurastuksen jälkeinen huuhtelu.

    Ja ei kun seuraavan kimppuun! Ostin nimittäin kaksi, sillä yhdestä yksilöstä tulee syötävää lihaa yllättävän vähän (yleensä hieman vajaa 200 g) teurastusjätteeseen verrattuna - mitä olisi tosin moninkertainen määrä, jos metsästäjät eivät ystävällisesti nylkisi niitä ennen myyntiä.

    Näin saimme siis lihat irti, mutta koska tämä oli näin raakaa hommaa, ajattelin laittaa vasta seuraavaan päivitykseen sen mitä niistä valmistin.

    Jos jotakuta viilsi sydämestä tämä päivitys, voin sanoa, että kannattaa kuunnella M. A Nummisen laulu siitä, millaista jälkeä nämä söpöt tuholaiset voivat saada aikaan (ainakin tietämättömille; anteeksi Mauri Antero)

    On siis syytäkin verottaa niiden lukumäärää!

    PS. Nyt taisin sohaista muurahaispesää... ei kun korvamatokekoa! Ruokablogaajaystäväni ovat nimittäin valittaneet tämän blogikirjoituksen jälkeen, että olen tartuttanut heihin melkein parantumattoman taudin, latinalaiselta nimeltään M.A Nummisensis, joka ei kuulema irtoa sitten millään! Jos et siis ole vielä ehtinyt klikata yllä olevaa biisilinkkiä, niin pieni varoituksen sana: jos olet yliherkkä, raskaana tai minkä ikäinen tahansa, etkä tarpeeksi vahvan lääkityksen alaisena, ÄLÄ avaa linkkiä!

    Sydämelliset kiitokset ystäväni, Habanerokitchen ja Ruokasurffausta siitä että kerroitte näistä ikävistä seurauksista. En olisi nimittäin itse tajunnut laittaa tätä varoitusta tänne! Olen kyllä ihmetellyt, miksei kookoksen syöminen nyt pahemmin kiinnosta, vaikka päähäni ei ole moneen päivään muuta mahtunutkaan...