sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Nimestä





"Kokki liemessä" nimi viittaa omiin kokkailukokemuksiini, jotka eivät ole aina olleet sieltä kehuttavimmasta päästä: etenkin ruuanlaitto veneessä on ollut toisinaan aika värikästä puuhaa, mutta kokemusta on kertynyt ja sitä kautta kokkailutaidotkin ovat parantuneet.

Aloitan tämän ruokablogin tekemisen äitini ihanilla resepteillä, jotka ovat taatusti moneen kertaan ja monilla makunystyröillä testattuja. Lisäksi sivuille tulee kansainvälisiä, maukkaiksi todettuja ruokareseptejä, sillä varsinkin aasialaiset ja meksikolaiset ruokakulttuurit miellyttävät omia makunystyröitäni. Mutta muistakin keittiöistä tulee toki annospaloja aina silloin tällöin. Ja näin kesän kunniaksi päivitän myöskin reseptejä, jotka sopivat reissukeittiöihin: yksinkertaisia, maukkaita ja suht nopeita valmistaa.

Myöhemmin - jos rohkeutta riittää - olisi tarkoitus tarttua itselleni hankalilta tuntuviin kokkailun eri osapuoliin, ja selättää ne! Katsotaan sitten ollaanko taas pahassa liemessä - vai kenties jopa hyvässä.

Niin, ja lopuksi vastaus kysymykseesi: kyllä, kuvan kivet liittyvät kokkaamiseen. Niistä tuli oikein hyvä tulisija, jossa valmistui kardemummalla ja vaniljalla maustettuja lettuja. Ei muuta kuin sokeria väliin, rullalle ja suuhun. Hyvää retkievästä nokipannukahvin seuraksi!  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti